Pura

2022 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

31.3.2023

Pura lähti omaan kotiin, josta se sai leikkisän ikätoverin

13.3.2023

Puran suosikkileikkeihin lukeutuvat sijaiskodissa laserin jahtaaminen ja erilaiset palloleikit. Myös ruokailu ja ihmisten arjen ihmettely on hänelle mieluista. Tällä hetkellä Pura asuu sijaiskodissa toisen kissan kanssa; haasteena Puralla on ruokailuaikaan pysyä omalla ruokapaikalla – tämän taidon harjoittelua olisi tulevassa sijaiskodissa hyvä jatkaa, mikäli sieltä kissakaveri löytyy. Pura on melko aktiivinen ja energinen nuori kissa, joka tarvitsee arkeensa tekemistä ja leikkiä ja hyötyisikin omanikäisestään kissaseurasta.
Puraa pystyy käsittelemään ja ottamaan syliin vaikkei varsinaisesti hän sylikissa olekaan. Puralle sopisi parhaiten koti, jossa häntä odottaisi samantyyppinen, energinen kissakaveri. Pura sopisi mahdollisesti myös lapsiperheeseen. Nykyinen kissakaveri on Puraa rauhallisempi ja ärsyyntyy nuoren kollin leikeistä, jonka vuoksi Puralle etsitään kotia sellaisen kissan kaverina, jonka kanssa energiatasot kohtaavat.

Puralla on yhden alaetuhampaan kohdalla ientulehdusta, jota tulevassa kodissa olisi hyvä seurata ja tarvittaessa hoitaa.

Summary in English

Pura is an active and playful young cat looking for a home with a cat friend of similiar age.

Puras favourite activities are chasing a laser toy and ball games. He also enjoys eating and following humans daily lives. Pura currently lives with another cat; he has challenges staying at his own food bowl and would need more practice on this in the new home. Pura is very energetic and would greatly benefit from different activities and a cat friend with similiar energy levels.

He has a bit of gingivitis on his lower front teeth, and his future home would need to regularly check his teeth and follow their condition.