Punkki

Lisätty sivulle: 2016-11-07

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Punkki
31.8.2017 Punkki muutti omaan kotiin Lahdessa yhdessä kaverinsa Banjon kanssa.

***

Kuulumisia kodista:

11.9.2017 Meillä on Punkin ja Banjon kotiutuminen sujunut oikein hyvin. Ensimmäisenä iltana jo Banjo oli uteliaana tutkimassa paikkoja ja puskemassa meitä :) Punkki oli ensimmäisen illan sohvan alla piilossa, mutta rohkaistui kyllä yöllä ruokakupille ja tutkimusretkille. Nyt Punkkikin antaa monesti jo silittääkin, vaikka hieman saattaa vielä arastella ja juosta karkuun. Syliin ei Punkki ole vielä oikein uskaltanut, mutta sohvalla makaa kyllä vieressä. Banjo taas kyllä uskaltaa tulla syliin, mutta ei oikein malta siinä olla. Vessojen kanssa oli tarkoitus kokeilla rinnakkain pellettivessaa ja toista tutulla paakkuuntuvalla hiekalla olevaa vessaa, mutta eipä ehditty kaataa hiekkoja laatikkoon kun pojat olivat jo ottaneet pellettivessat käyttöön. Eli tosi hyvin sujui sekin.

Ruokakin on maistunut ensimmäisestä illasta lähtien oikein mallikkaasti. Aamuisin pojat ovat nälissään oikein miellyttämisenhaluisia ja tekevätkin “hyrinärynnäkköjä” sänkyymme: puskevat, nuolevat, kehräävät :) Lapseenkin ovat tottuneet tosi hyvin, varsinkin Banjo antaa kyllä silitellä ja monesti tunkee lego- ym. leikkeihin mukaan tai istuu samalla tuolilla lapsen kanssa. Monta kertaa päivässä Banjo ja Punkki jahtaavat toisiaan ympäri asuntoa niin että appuset vain kolisevat ja myöskin tappelevat niin että karvat pöllyävät. Hyvässä hengessä kuitenkin nuo matsit, kumpikin vuorollaan antautuu “alistettavaksi” mahan paljastamalla. Ulkoilua valjaissa ei olla vielä kokeiltu, ajateltiin että saavat ensin vähän kotiutua rauhassa. Banjoa ainakin kiinnostaa ikkunasta tuijottelu erittäin paljon, viihtyy varmasti myös ulkoilureissuilla.

***

Leikattu uros, synt. 8/2016.

16.8.2017 Nyt kun Punkki ja Banjo ovat viettäneet jonkin aikaa kotihoitopaikassa, ovat poikien luonteiden erot tulleet selvemmin esille. Punkki nauttii ihmisen huomiosta ja silityksistä sekä ylipäätään hiukan rauhallisemmasta menosta kuin Banjo. Vaikka vilkas ja leikkisä onkin, se suhtautuu muihin kissoihin ja uusiin asioihin varauksellisemmin. Mutta kun ympäristö ja tilanne on Punkin mielestä sopiva, siitä kuoriutuu aivan hurmaava sylikissa.

Enää ei kaksikolle etsitä välttämättä yhteistä kotia. Punkki viihtyisi varmasti parhaiten rauhallisessa aikuiskodissa, missä arki sujuu leppoisan muuttumattomana. Ehkä jopa kodin ainoana kissana, jos uusi omistaja tarjoaa sille riittävästi virikkeitä.

5.8.2017 Punkki ja sen paras kaveri Banjo palautuivat yhdistykselle uutta kotia etsimään itsestään riippumattomista syistä.

Molemmat pojat ovat vilkkaita ja oppivaisia – mm. ovenkahvan toiminta on jo hallussa. Punkki on vauhtikaksikosta ehkä hiukan varautuneempi uusia asioita ja ihmisiä kohtaan.

Banjo ja Punkki etsivät uutta kotia yhdessä. Pojille olisi hyvä olla tarjolla erilaisia aktiviteetteja, mihin ne saavat purkaa energiaansa.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, toimi näin.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 130 €. Kulukorvauksella kissa on saanut kolmoisrokotuksen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama ja se on vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru.fi-palveluun.

***

17.11.2016 Punkki muutti omaan kotiin Helsinkiin Banjon kaveriksi.

***

Leikattu urospentu, synt. 8/2016.

7.11.2016 Punkki on luonteeltaan erittäin sosiaalinen ja kaipaa paljon ihmisen huomiota ja seuraa. Kunnon kehruukone, joka viihtyy sylissä ja nauttii rapsutuksista! Kaikki yhdessä tekeminen on Punkin mielestä hauskaa eikä se säikähdä pikkuasioista. Myös ruoka maistuu vauhdikkaalle vipeltäjälle hyvin.

Punkki etsii kotia, missä sille olisi paini- ja juoksukaveriksi reipas kollikissa tai vaikka parikin.