Pucho (nyk. Kassava)

04.10.2018

Alkuperä: Suomi

15.2.2019 Pucho muutti omaan kotiin Helsinkiin Mochi-veljensä kanssa.

***

Pucho on reipas ja energinen pentu, jonka elämä on leikkimistä ja ihmisten pureskelua. 

17.12.2018

Lokakuun neljäntenä päivänä Pucho syntyi veljiensä kanssa vain neljä tuntia sen jälkeen, kun Amai-mamma oli saapunut sijaiskotiin. Pennut ovat nyt hyvin leikkisiä ja kurittomia kuten pennut yleensäkin. Pucho on toinen pentueen pitkäkarvaisista pojista ja hyvin halittavan oloinen, mutta sylittelyn onnistumista varten joudutaan yleensä odottamaan Puchon sammumista. Energiassaan tämä poika  pääsee lähimmäs veljensä Mochin tuhovoimaa ja pojat lähtisivätkin mielellään samaan kotiin, jossa voisivat purkaa energiaansa toisiinsa, eivätkä esimerkiksi huonekaluihin ja ihmisten varpaisiin. Poikia on osittain pulloruokittu, joten niistä on kasvanut hyvin sosiaalisia ja ihmisystävällisiä. Amai-äiti on kuitenkin pysynyt myös menossa mukana opettamassa kissojen tavoille. Pennut ovat perineet äidiltään taipumuksen jäädä kiinni joka paikkaan kynsistään ja he ovatkin kaikkien tekstiilien tuho. Pucho etsii kotia nuoren ja leikkisän kissan kaverina tai yhdessä veljensä Mochin kanssa. Koiria tai lapsia ei ole tavannut, mutta on reipas ja hyvin ihmisrakas. Pucho käy kastroitavana 2.1. ja toipumisen jälkeen on valmis muuttamaan omaan kotiin.