Pinky
Lisätty sivulle: 2011-04-05
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

***
Kuulumisia ja kuvia omasta kodista:
6.4.2015 Aika on vierähtänyt nopeasti ja Pinkyn kuulumisten kirjoittelemisesta on jo muutama vuosi. Pinky on muuttunut muutamassa vuodessa todella paljon. Hän on oppinut pompottamaan meitä omistajia mielensä mukaan. Pinky on ainoa kissa kodissamme, joten Prinsessan elkein hän on saanut kaiken haluamansa. Hän on tullut hyvin kesyksi myös vieraita ihmisiä kohtaan. Aina kun meillä on joku kylässä Pinky osaa vaatia vieraaltakin kaiken, minkä haluaa. Edelleenkin naruleikit ovat Pinkyn lempileikkejä ja halutessaan hän hyppii valtavia loikkia ja juoksee ympäri asuntoa, niin että käpit vain liukuvat lattiaa pitkin. Pinkyllä on oma nojatuoli, jonka päällä hänellä on oma pehmeä viltti. Jos joku menee nojatuolille tai ottaa Pinkyn viltin hän kyllä tekee selväksi, että ne ovat hänen. Hän joko kävelee sinne missä viltti on tai jonkun istuessa tuolilla tuijottaa ja maukuu niin kauan, että pääsee takaisin tuoliinsa.
Sillä asumme kaupungissa Pinky on viettänyt koko meillä olo aikansa sisäkissana. Pinkyä se ei ole haitannut, sillä kotona hän pääsee katselemaan ulos ikkunasta, josta raikas ilma tulee sisälle. Ollessaan hoidossa appivanhemmilla Pinky pääsee lasitetulle parvekkeelle ja erityisesti kesällä se on Pinkyn lempipaikka. Kaiken kaikkiaan meillä on käynyt suuri onni, sillä olemme saaneet löytökodista mailman ihanimman ja kilteimmän kissan, joka on pysynyt toistaiseksi vielä hyvin terveenä. Ja sydämellinen kiitos teille kaikille vapaaehtoisille, jotka teette tärkeää työtä kodittomien eläinten hyväksi. Se on arvokasta!
24.5.2011 Hei! Pinky tuli meille kotiimme Helsinkiin 28.4.2011 Virumaan löytökodista. Pinky oli aluksi arka, mutta samalla kuitenkin tosi utelias ja innokas tutustumaan paikkoihin, vaikka uskallus ei meinannut riittää. Meni kuitenkin vain vähän yli viikko kun Pinky antoi jo silittää ja istuskeli sohvalla läheisyydessämme. Nyt Pinky on jo tosi reipas ja seurallinen kissa. Häntä saa silittää niin paljon kuin vaan jaksaa. Yöt Pinky nukkuu vieressä ja muuten taas Pinkyllä on monta lempipaikkaa missä nukkua.
Pinky on alusta asti ollut sisäsiisti ja muutenkin hieno neiti. Pinkylle on kelvannut lähes kaikki ruoka, mutta keitetty seitikala on Pinkyn suurinta herkkua. Kun Pinky haistaa että kala on kiehumassa, istuu hän malttamattomana keittiön lattialla ja odottaa milloin kala on valmis. Pinky on ainoana kissana kodissamme, mutta voi olla että otamme Pinkylle jonakin päivänä kaverin. Tällä hetkellä Pinky voi tosi hyvin ja vaikuttaa kaikin puolin onnelliselta. Ja niin olemme mekin, kun saimme kotiimme maailman ihanimman eläimen! <3
Ystävällisin terveisin, Birgitta ja Jere
***
5.4.2011 Pinky on n. 4-vuotias leikattu tyttökissa Virumaan tarhalla. Pinky on saanut nimensä vaaleanpunaisen nenänpäänsä mukaan. Pinky on erittäin ketterä ja leikkisä. Erityisen mieluisia ovat kaikki naruleikit. Pinky tekee kaikenlaisia hyppyjä, jotka saavat ihmisen nauramaan. Rakastaa paijaamista ja silityksiä. Se nauttii silityksistä ja palkitsee sen kovalla kehräämisellä.
Virumaan kissojen turvakoti on sulkemisuhan alla, joten Pinkyllä ei välttämättä ole kovin kauan aikaa etsiä omaa kotia.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös FeLV- ja FIV-testit. Kissalla on oma virallinen EU-passi, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






