Pinja

07/2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

26.7.2022 Prinsessa Pihla ja hovineito Pinja saivat ikioman valtakuntansa.

***

Valloittavan söpö sekä perusluonteeltaan hieman ujo Pinja rakastaa herkkuja, leluja ja turvallista arkea. Pinja etsii ystävänsä ja tukihahmonsa Pihlan kanssa yhteistä loppuelämän kotia.

5.7.2022

Pihla ja Pinja odottelevat edelleen Sitä Oikeaa kotia. Sen lisäksi, että tytöt voisivat sopia kodin ainoiksi kissoiksi, olisi kaksikossa myös ainesta esimerkiksi vanhemman, erityisen kiltin ja kissaseuraan tottuneen tätikissan seuralaisiksi. Tärkeintä olisi, että uudesta kodista löytyisi kissaa puhuva, lempeä ihminen tai vaikkapa kaksi, sekä tasainen elämänrytmi, johon ei seuraavien vuosikymmenten aikana olisi tulossa suuria muutoksia tai lapsia.

20.5.2022

Pinja ja Pihla saapuivat Rekuille viime lokakuussa yli sadan kissan populaatiosta, ja ovat asustelleet siitä lähtien samassa sijaiskodissa kahden muun samasta paikasta tulleen kissan kanssa. Pihla ja Pinja tulevat toistensa kanssa hyvin toimeen, ja siksi etsivät nyt yhdessä rauhallista, tasaisen arjen omaavaa aikuiskotia kissakuiskaajan taidoilla varustetun ihmisen tai ihmisten luota. Ihanteellisinta olisi, jos tämä herkkä tyttöduo pääsisi pariskunnan hemmoteltavaksi, tai sitten runsaasti kotona aikaa viettävän henkilön silmäteriksi, jotta aikaa olisi kummankin neidin tarpeiden yksilölliseen huomiointiin.

Molemmat tytöt ovat uusien ihmisten ja tilanteiden, äkkinäisten liikkeiden sekä kovien äänien edessä edelleen arkoja, joten kissojen tahtiin kulkeva elämä on uudessa kodissa välttämätöntä. Tytöt ovat kuitenkin luonteiltaan seurallisia, ja tulevat mielellään esimerkiksi pötköttämään ihmisen viereen tai päälle leffoja katsellessa. Pinja ei ole vielä kunnolla käsiteltävissä, joten hän tulee tarvitsemaan kärsivällistä ja johdonmukaista totuttamista kotikissan elämään. Tukea tähän prosessiin tulee antamaan Pihla, joka taas oivalsi jo varhain ihmispalvelijan hyödyllisyyden silitys- ja leikityskoneena.

Pinja on suloinen, piipittäen ja kurahdellen jutteleva pikkuneiti, joka niin kovasti kaipaisi hellyyttä, mutta ei aivan vielä uskalla sitä ihmiseltä vastaanottaa. Merkit ovat jo ilmassa, että tästä neidistä saattaa kuoriutua ystävänsä Pihlan tavoin kunnon sylikissa, mutta siihen päästäkseen Pinja tarvitsee vielä jonkin verran aikaa sekä paljon lempeyttä kissaa puhuvalta ihmiseltä. Ajankohtaisesti Pinjaa saa koskettaa vain muutaman silitysvedon verran joko Pihlan ollessa vieressä tai herkkuja tarjoiltaessa. Pinja kuitenkin tulee reippaasti tutun hoitajan lähelle pyörimään ja nukkumaan, kunhan hänelle eleillä osoitetaan, että tilanne on turvallinen eikä yllätyskäsittelyä ole luvassa. Viimeisimpänä neiti on ottanut haltuunsa herkkujen kerjäämisen ja jaloissa kiehnäämisen jalot taidot.

Pinja on aktiivisuustasoltaan tasaiseen tahtiin puuhasteleva ja leikkisä. Mahtiloikkia tai -spurtteja tämä neiti harvemmin leikeissään ottaa, sen sijaan hän tykkää viettää aikaansa pyörien ympäri hoitohuonetta tuunailemassa milloin minkäkin tavaran asentoa, saalistamassa pieniä leluhiiriä ja pistämässä palloihin vauhtia. Pinja myös nauttii kovasti hippaleikeistä kaverinsa Pihlan kanssa. Pinjan unelmakodissa olisi paljon erilaisia jänniä kiipeilypaikkoja, koloja ja piiloja, mitä tutkia, pehmoisia petejä, missä kelliä, sekä paljon, paljon leluja.

Pinja rakastaa herkkuja, ja tie tämän tytön sydämeen menee todellakin masun kautta. Pikkuinen menee aivan pöpiksi kuullessaan namipaketin rapinaa, ja kipittää heti hoitotädin luokse. Herkkuhimoissa hän jopa kiipeää reippaasti syliin, mitä neiti vielä muussa tilanteessa arkailee tehdä. Yhdistykselle tullessaan Pinja oli aliravittu, ja matoja täynnä olleen masun kanssa ulkomuotonsa muistutti nälkämaan lasta. Pinja, tuolloin työnimeltään Pirpana, oli selkeästi ollut populaatiossa pahnan pohjimmaisia, joten tytön nykyinen viehätys herkullisten makujen maailmasta ei ole ihme. Jatkossa uudessa kodissa on oltava tarkkana, ettei tälle söppänälle hellytä antamaan liikaa nameja, sillä siron rakenteen omaavalle neidille ylikilot eivät tekisi hyvää.