11.12.2019
Peppi jouduttiin päästämään ikiuneen akuutin maksasairauden vuoksi.
***
Peppi on kaunis ja samettiturkkinen, jo rouvaikään ehtinyt kissa. Rauhallisena kotikissana Pepin lempipuuhaa on mukavassa ja lämpimässä paikassa oleskelu oman ihmisen seurassa. Pepillä on elämässään ollut rutkasti huonoa onnea; hänen vasen silmänsä jouduttiin poistamaan, koska se aiheutti paljon kipua ja hoitoennuste oli huono. Sinnikkäänä sissinä Peppi kesti urheasti pitkään kivuliaana olleen silmän, leikkauksen sekä leikkauksen jälkihoidon. Nyt kaiken tämän ollessa ohitse, on Peppi valmis oman loppuelämän kodin etsintään.
16.11.2019
Peppi on rauhallinen ja ystävällinen tätikissa. Hän nauttii turvallisesta perusarjesta, missä saa pötkötellä sohvalla oman ihmisen vieressä kehräten, nauttia rapsutuksista ja välillä myös vetäytyä omaan rauhaan. Peppi viihtyy oman kotiväen seurassa vaikka ei varsinainen sylikissa olekaan. Hän tulee aina ovelle vastaan kun kotihoitaja tulee kotiin ja nukkuu yöt sängyn jalkopäässä iltarapsutukset saatuaan. Samalla hän kuitenkin on luonteeltaan itsenäinen ja viihtyy aika ajoin omissa oloissaan. Sijaiskodissa Pepin lempipaikka omille hiljaisille hetkille on saunan lauteet. Peppi pärjää mainiosti yksin työpäivien ajan, kunhan hänellä on mukavia lepopaikkoja ja virikkeitä. Esimerkiksi pehmeillä pedeillä varustettu kiipeilypuu kiinnostavan ikkunamaiseman edessä voisi olla Pepille mieluinen juttu uudessa kodissa.
Peppi tuli Rekku Rescuelle syyskuun lopussa kodinvaihtajana. Entinen omistaja luopui Pepistä, koska sille oli tullut terveysongelmia eikä omistaja pystynyt enää huolehtimaan kissasta. Peppi vietiin aiemmasta kodista suoraan eläinlääkäriin, koska hän oli niin huonossa kunnossa. Pepillä oli pitkään hoitamatta ollut silmätulehdus ja oli muutenkin todella kipeä, oksenteli, oli vaisu eikä ollut syönyt. Yleisoireet paranivat eläinlääkärissä annetun nesteytyksen ja lääkityksen sekä sijaiskodissa annetun hyvän perushoidon myötä. Vasen silmä jouduttiin lopulta kuitenkin poistamaan, koska sen ennuste oli toivoton; silmä aiheutti Pepille paljon kipua, hän ei enää nähnyt sillä ja silmän hoito, jos sitä ei olisi poistettu, olisi ollut vaativaa.
Nyt kun silmä on poistettu, on Peppi tällä hetkellä perusterve eikä tarvitse lääkitystä tai tiheitä eläinlääkärikäyntejä. Muutenkaan silmän poisto ei haittaa Pepin menoa mitenkään. Pepin hampaat olivat edellisessä elämässä menneet huonoon kuntoon ja häneltä jouduttiin poistamaan hammaskiven lisäksi muutama etuhammas. Hampaiden kuntoa tulisi jatkossa kontrolloida eläinlääkärissä. Suosittelemme, että uusi koti aloittaisi Pepin kanssa säännölliset seniorikissan terveystarkastukset, joiden yhteydessä myös hampaiden tarkistus onnistuu.
Peppi innostuu välillä leikkimään, mutta on vielä hieman laiska tämän suhteen. Uudessa kodissa olisi hyvä panostaa Pepin aktivoimiseen, jotta rouva pysyy reippaana ja virkeänä vielä vuosia eteenpäin. Esimerkiksi aktivointilelut voisivat olla mukavaa puuhaa. Uuden omistajan tulisi myös jaksaa olla itse innokkaasti leikeissä mukana, jotta tämä motivoisi Peppiä leikkiin.
Ruoan suhteen Peppi on vähän valikoiva, mutta tietyt herkkuruuat maistuvat hyvin. Peppi antaa ottaa itsensä syliin, mutta ei suuresti perusta hoitotoimenpiteistä; esimerkiksi kynsienleikkuu on varsin epäilyttävää puuhaa, mitä vasta harjoitellaan.
Peppi arvostaa seesteistä menoa ja säikkyy kovia ääniä sekä äkkinäisiä liikkeitä, joten pikkulapsiperheen kissa hän ei ole. Parhaiten hän viihtyisi aikuiskodissa tai perheessä, jossa lapset ovat jo isompia ja ymmärtävät kissan sielunelämää. Peppi pärjää mainiosti talouden ainoana kissana, mutta hänellä on myös kokemusta lajitoverin kanssa asumisesta, joten mahdollisesti toisen kypsempään ikään ehtineen, rauhallisen ja kiltin kissan seura kelpaisi myös. Peppi on valmis muuttamaan viikolla 48, jotta saamme vielä madotettua hänet sijaiskodissa.