Pätkis

Lisätty sivulle: 2015-08-31

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Pätkis
19.9.2015 Pätkis sai kodin Helsingistä.

***

Kuulumisia ja kuvia kodista:

29.9.2015 Pätkis on kotiutunut jo hyvin. Matkalla hoitokodista meille Pätkis oli aika hermostunut, ja kotiin päästyämme tutki ensin koko kämpän läpikotaisin ja vetäytyi sitten sängyn alle piiloon. Sängynalunen on vieläkin lempipaikka, mutta tulee usein esille kun menee sängyn viereen istumaan ja kutsuu sitä. Nyt viettää jo paljon aikaa sängyn päällä ja toisella lempipaikallaan raapimispuussa ikkunan vieressä, mistä seuraa pihan tapahtumia. On kovin puhelias ja paijausta tullaan usein hakemaan kovan kurinan saattelemana. Arkuus on vähentynyt tosi nopeasti, ja silittää saa joka puolelta. On jopa tullut muutaman kerran hetkeksi syliin kun olen istunut lattialla. Vaikka on välillä arka, niin ei ole kertaakaan sähissyt tai koittanut purra tai raapia. Antaa myös hyvin tutkia korvat ja tassut, vaikka tilanne ei miellytäkään niin on ihan kiltisti paikallaan namin avulla.

Aluksi leikkiminen oli vain lelun seuraamista sängyn alta, mutta nyt tekee jo kunnon hyökkäyksiä ja jahtaa lelua pitkin huonetta. Lempileikki on maton tai peiton alla liikkuva lelu, näissä leikeissä matot saavat kyytiä ja hoitokodista mukaan saatu höyhenhuisku on kärsinyt kovia :P Ruuan suhteen on hieman nirsoillut, hoitokodissa maistunut märkäruokamerkki ei ole meillä maistunut. Kuivaraksuja ja broilerin sisäelimiä syö hyvällä ruokahalulla. Hiekkalaatikkoa käyttää mallikkaasti ja vettä juo hyvin. Ollaan aloitettu vähän naksutinkoulutusta sillä on tosi kärkäs ruuan perään, ja osaakin jo hienosti istua ja odottaa namipalkintoa. Valjaissa kulkemista ollaan myös harjoiteltu, pukeminen sujuu jo hienosti. Aluksi ei oikein tykännyt liikkua niiden kanssa vaan heittäytyi maahan makaamaan, mutta enää ei niistä välitä. Tarkoitus onkin päästä pian ulkoilemaan. Ollaan kyllä täysin ihastuttu Pätkikseen ja yhteinen elo on lähtenyt hyvin käyntiin. Käytiin eläinlääkärissä ottamassa tehosterokotus, samalla tehtiin pintapuoleinen tarkastus ja kaikki näytti olevan kunnossa.Ihana kissa kyllä saatiin, ei olisi paremmin voinut käydä :)

***

Leikattu naaras, kotihoidossa Espoossa.

31.8.2015 Pikkuruinen Pätkis-tyttö on satakuntalainen löytökissa, joka on viettänyt nyt ensimmäiset päivänsä hoitokodissa. Hän on erittäin utelias ja kova kehräämään ja leipomaan lattiaa. Ruokahalultaan Pätkis vaikutti aluksi mustalta aukolta ja kaikki meni hotkaisten, mutta nyt arjen tasaantuessa myös ruokahalu on tasaantunut. Luottamus kasvaa päivä päivältä ja kolmannen päivän päätteeksi ihmisen kosketus oli niin tervetullut, että kehräys vaihtui silittelytuokion aikana sikeäksi uneksi ja hennoksi kuorsaukseksi. Hoitotätiä Pätkis tulee tervehtimään ruoka-aikaan innokkaana, ja kosketuksesta ollaan ilmiselvästi kiitollisia, vaikka aluksi vielä vähän jännittääkin. Pätkiksen kuulumisista ja toiveista tulevan kodin suhteen kerromme lisää, kun tutustumme paremmin neitokaiseen.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity Turvasiru-palveluun.