9.4.2021 kuulumisia uudesta kodista:
Pablolla on lähtenyt sujumaan oikein mukavasti.
Pablo on ensihetkistä alkaen ollut todella reipas. Leikkiminen on kivaa, rapsut ja nokoset parhaita, ruoka maistuu ja juttua riittää. Sohvaa Pablo käy välillä raapimassa mutta ollaan herkuilla tutustuttu raapimalautaan ja -puuhun ja kynnet osuvat jo useammin raapimislautaan, eli ollaan menossa oikeaan suuntaan. Pablo on nukkunut meidän välissä jo ensimmäisestä yöstä asti mutta päivisin lempparipaikka löytyi aluksi sohvan alta. Viime päivinä Pablo ei ole viettänyt juurikaan aikaa sohvan alla vaan sohvalla tai omassa pikkumajassa on hyvä olla.
Ollaan leikitetty Pabloa aika paljon mutta eilen häntä leikitettiin vähän vähemmän ja nähtiin varmaan sen seurauksena pientä iltahepulointia. Tiedetään sitten jatkaa reipasta leikittämistä. Itsekseen Pablo ei pahemmin leiki, en tiedä onko leluista vai kissasta itsestään kiinni. Katsotaan kun hankitaan lisää leluja.
Eli kaikki hyvin täällä. Onhan tämä uusi ja ihmeellinen vaihe mutta tuntuu siltä, että Pablo sopeutuu päivä päivältä yhä paremmin elämään meidän kanssa hyvin ja me vuorostamme elämään Pablon kanssa. :)
28.3.2021 Pablo muuttii uuteen omaan kotiin viettämään kissapäiviä
*****
19.3.2021
Pablo on 2-vuotias nuori poikakissa, joka tuli Rekuille etsimään uutta kotia kun edellisessä kodissa puhkesi allergia. Pablo on kiltti ja sosiaalinen kissa, joka ei arastele ihmisiä. Hän on rauhallinen mutta tykkää toki myös leikkiä. Pablo on sijaiskodissa hakenut kovasti huomiota hoitajalta ja on kova juttelemaan. Ruoan suhteen hän on ollut vähän nirso. Pablolle on edellisessä kodissa opetettu myös muutama temppu, tätä voisi jatkaa uudessa kodissa kun kissa tästä on tykännyt.