Oreo

2010 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

17.1.2021 Oreo muutti omaan kotiin Helsinkiin toisen kissan kaveriksi.

23.1.2021 Kuulumisia uudesta kodista:

Viikon aikana on tapahtunut ihmeellisiä asioita ja Oreo on kotiutunut hienosti. Alla vähän kuulumisia aihealueittain:

Tutustuminen:

Oreo oli niin rohkea ja sinut uuden paikan kanssa, että tutustuminen Masaan sujui tavanomaista nopeammin.

Ensimmäiset päivät oltiin omissa tiloissa ja kokeiltiin välillä näkemistä ja samassa tilassa olemista. Pojat tottuivatkin toisiinsa poikkeuksellisen nopeasti, osittain Masan ystävällisen tutustumisinnon ansiosta. Kaksi yötä pojat nukkuivat eri paikoissa, mutta Oreo alkoi hieman ahdistua yksinäisiin öihinsä eristystiloissaan.

Onneksi jo kolmas päivä todisti, että nämä kaksi kyllä tulevat ilahduttavan selvästi toimeen keskenään! Kolmannen päivän aamuna Masa kävi nimittäin herättämässä minut ja vei Oreon ovelle, kun uudella kaverilla oli yksinäisyyshuuto päällä. Masa hihnassa pojat sitten nuuhkivat toisiaan ensimmäisen kerran ilman minkäänlaista murinaa tai sähinää – ja siitähän se sitten lähti!

Pojat ovat siitä asti olleet samassa tilassa ilman ongelmia, ainoastaan Masan leikki-into hämmentää soppaa vähän, kun Oreo ei aina tiedä, miten leikkiä takaisin. Tosin torstaina Oreo otti pari spurttia Masan kanssa ja perjantaiyönä vedettiin jo kunnon rallia yhdessä, ehkä siis Masa saakin uuden leikkikaverin tästä vanhemmasta herrasta…

Leikki ja lepo:

Oreo leikkii edelleen palloilla kaikkein mieluiten. Asunnostani onkin muotoutunut oikea pallomeriallas. Onneksi olen myös aloittanut kiipeilyseinän rakentamisen, uusi ystävä on nimittäin aikamoinen yläilmojen herra!

Nykyisin pojat nukkuvat molemmat minun vieressäni, Oreo varsinkin nukkuu läpi yön samassa paikassa. Jalkojen välissä ja kyljessä on tämän hetken lempipaikat.

Syöminen:

Oreo on syönyt heti ensimmäisestä päivästä asti, tosin ensimmäiset pari päivää syötiin vain illalla (kylläkin ihan koko päivän edestä). Perjantaina meinasi mennä jopa Masan ruoat, niin hyvällä ruokahalulla Oreo syö! Oreolla on myös sama, kalapohjainen maku kuin Masalla, joten ruokinnat sujuvat senkin puolesta hyvin.

Mouruaminen:

Oreo ei mourua oikein ollenkaan ulos, mitä välillä yrittää saada sanotuksi, että rappukäytävä olisi kovin kiinnostava paikka. Kävimme poikien kanssa ihan pari askelta tuossa omalla pihalla pyörähtämässä, lähinnä jotta nähtäisiin Masan reaktio Oreoon ulkona. Lumi ei vieläkään kuitenkaan motivoi kumpaakaan poikaa, joten ollaan pysytty sisätiloissa siitä asti.

Mouruamista tapahtuu itseasiassa lähinnä silloin, kun Oreolla on kakkahätä. Silloin se huutaa, kunnes tulen paikalle, koska se haluaa seuraa vessakäynnilleen. Aluksi mietin hädissäni, onko sillä jotain kipuja tai muuta, mutta pian kävi ilmi, että ihan oikeasti seuraa vailla sitä vain oltiin! Oreo nimittäin lopettaa mouruamisen heti lyhyeen, kun nousen ensimmäisen huudon myötä ylös.

Kotona viimein:

On mitä ilmeisintä, että Oreo on jo perheenjäsen ja ottanut  asunnon omaksi kodikseen. Vielä haetaan vähän erilaisia omia tiloja (kuten pohditaan, saako Oreo tuosta noin vain mennä Masan ruokakupille) ja sovitaan Masan kanssa yhteisistä pelisäännöistä (esim. onko painiminen oikeasti Oreon mieleen, onneksi Masa kuuntelee sekä minua että Oreota asian suhteen). Olen jopa itkuisen onnellinen pienen erityiskissani tulosta perheeseemme. Tästä tämä arki lähtee muotoutumaan, ehkä ensi viikolla tämän kaiken uskoo jo todeksi.

Mutta nyt on Oreo viimein kotona, pitkän matkansa päätteeksi – aina Savon maasta Stadin kolliksi!

Me lähetämme paljon terveisiä ja kehräyksiä kaikille, jotka ovat saattaneet Oreota matkallaan kotiin! Kiitos!

(Viimeisessä kuvassa Oreo on omassa kodissaan uuden kaverinsa kanssa)

******

Oreo on arviolta n. 10-vuotias reipas poikakissa, joka rakastaa valjasulkoilua ja perheen askareisiin osallistumista. Oreo etsii itselleen perhettä, joka haluaa antaa loppuelämän kodin jo vähän vanhemmalle ja erilaisia erityispiirteitä omaavalle kissaherralle.

Pääset tästä katsomaan videota Oreon päivän puuhista: Video Oreosta

31.12.2020

Oreo on sijaisperheensä yksi rakkaimmista kissoista. Se on ihana, kiltti, osallistuva, rohkea, tutkiva, leikkisä ja keskusteleva. Perheen 9-vuotias lapsi kantaa Oreota yhtenään sylissään sekä leikkii bussia korilla siten, että kissa on kyydissä ja tyttö on kuski. Oreo osallistuu mielellään siivoamiseen, ruoanlaittoon sekä tytön nukuttamiseen. Oreosta on ihanaa pyöriä ympärillä, kun lakaistaan, imuroidaan ja pyyhitään pölyjä. Kissa itse huolehtii ruoanlaitossa lähinnä jaloissa makaamisesta. Askeleissa täytyy siis olla tarkkana, ettei vahingossakaan astu kissan päälle. Kun tyttö menee illalla sänkyyn, Oreo kömpii useimmiten tytön tyynyn viereen tai jalkopäähän nukkumaan.

Oreolle mieluista leikkiä on palloleikit. Usein aamuisin se tykkää myös leikkiä keittiössä vesihanasta juoksevalla vedellä. Kaikki pahvilaatikot ja erilaiset majat ovat ihania. Oreo haluaa usein ulos, joten sijaiskodissa on käyty valjaslenkeillä melkein joka päivä. Nyt pakkasella Oreo kyllä kääntyy jo heti ulko-ovelta takaisin sisälle. Sijaiskoti on ostanut ihan Oreota varten kantorepun ja ulkoilu sujuu repussakin. Reppu selässä mennään vähän kauemmaksi normaalireitiltä, perillä nuuskutellaan ja kävellään ja kotimatka takaisin tehdään taas repussa.

Oreon ulkoiluvietti on ollut alusta asti kovaa eikä se ole siitä laantunut. Ikkunoista tulee huolehtia hyvin, sillä jos joku ikkuna on raollaan, on kissa heti raapimassa sitä saadakseen sen auki. Tämä kissa saattaa saada ikkunoiden hakaset auki ja yrittää ulos pienemmistäkin raoista, joten tällaiset tilaisuudet pitää uudessa kodissa estää. Ulko-ovien kanssa täytyy myös olla huolellisia, sillä Oreo välillä kyttää ovella, että pääsisikö siitä oven auetessa singahtamaan ulos. Oreo kaipaa siis hyvin huolellista perhettä, jonka kanssa valjasulkoillaan turvallisesti ja ikkunoiden sekä ovien kanssa ollaan tarkkoja.

Oreon kuulo on heikko, joten perheen tulee olla hyvin varovainen, ettei kukaan astu maassa makaavan kissan päälle. Se kun ei kuule lähestyviä askeleita. Edellä mainituista syistä johtuen Oreo etsii kotia, jossa mahdolliset lapset eivät enää ole pieniä.

Joitakin haasteitakin Oreossa on. Se mouruaa jonkin verran pitkin päivää. Päivisin se ei kuitenkaan niin kovasti ole ongelma. Yöt sitä vastoin voivat välillä olla aika vaikeita, etenkin herkkäuniselle. Oreolta on poistettu neljä hammasta ja se mourusikin enemmän ennen hampaiden poistoa. Nyt hampaiden poiston jälkeen mouruamista on ollut vähemmän, joskin sitä edelleen vielä on.  Ääni on kuuluvaa ja kantavaa, ei mitään pientä maukumista. Uudesta kodista tulisi siis löytyä kärsivällisyyttä öisiin mouruamishetkiin, mikäli niitä myös jatkossa esiintyisi.

Oreo on ns. polydactyliakissa eli laivakissa, joka tarkoittaa monivarpaisuutta. Tällaisella kissalla tulisi kynsien leikkauksesta huolehtia, ettei kynsi pääse kasvamaan ihoon kiinni. On myös mahdollista, että tassun rakenteen johdosta kissalle saattaa iän myötä muodostua nivelrikkoa, jota olisi hyvä ennaltaehkäistä  apteekista tai verkkokaupoista saatavilla nivelvalmisteilla, kuten esim. Aptus Apto-Flex siirapilla.

Lisäksi vanhan kissan ollessa kyseessä, ovat säännölliset eläinlääkäritarkastukset tärkeitä mahdollisten seniorivaivojen, kuten esim. munuaisten vajaatoiminnan aikaiseksi toteamiseksi. Oreo on ihan lähiaikoina käynyt senioriverikokeissa ja siellä arvot olivat kunnossa. Ainoastaan virtsan todettiin olevan hieman laimeaa, mutta muut mahdolliseen munuaisvikaan viittaavat arvot olivat kunnossa. Tämä ei siis tällä hetkellä aiheuta mitään toimenpiteitä.

Oreon silmät saattavat myös välillä vuotaa ja niihin voi tarvittaessa laittaa ihmisillekin tarkoitettuja kosteutustippoja, esim. Bevita eye tai Bepanthen eye. Tulehdusta silmissä ei kuitenkaan ole todettu.

Kaiken kaikkiaan tästä saa joku perhe aivan ihanan ja todella reippaan, perheen askareisiin osallistujan, kunhan ottaa huomioon Oreon muutamat erityispiirteet, joita ilman hän toki ei olisi tämä niin kovasti rakastettu Oreo.

 

Summary in English

Oreo is an active and brave, about 10 years old male cat. He loves to explore the outdoors wearing a harness and to take part in family chores. Oreo is looking for a family that is willing to give a home for an elderly cat with some special needs.

Oreo is a wonderful, kind, exploring and playful cat who likes to have conversations with his family members. He likes playing with children and taking part in cleaning, cooking and dusting. When the night comes, he often climbs into bed with the foster family´s 9 year old daughter.

He loves to play with balls and the running water of the kitchen tap. Cardboard boxes and children´s huts are also interesting. Oreo loves to go outside wearing a harness and he has been doing it in the foster home almost every day, when it´s not too cold. He has his own backpack  in which he goes for longer walks to the woods nearby.

The family needs to be very careful with windows and doors since Oreo will try to “escape”, if a chance is given. Also, his hearing is not very good and therefore the family must be careful not to step on him, since he can´t hear people approaching. For these reasons Oreo is looking for a home where there are no small children.

There are some challenges with Oreo too. He likes to meow very loudly, a few times a day and at night. This might keep light sleepers awake. He had four teeth removed recently and that reduced the meowing a bit, but it still might require some patience from the new family.

Oreo is a so called polydactyl cat, which means that he has more than the usual number of toes on his paws. Therefore his claws should be kept short to avoid the nail to grow inside the skin. It is also possible, that because of this abnormality, it might develop osteoarthritis, which would be good to prevent by using a joint supplement.

Since Oreo is an elderly cat, yearly check ups at the vet would be necessary in order to find any possible medical problems in time. He has recently had blood tests taken and they were all fine. Only his urine specific gravity was a bit diluted, but any renal failure was not diagnosed.

His eyes might water sometimes and normal eye drops can be used to prevent that, if necessary. There has been, however, no infection in Oreo´s eyes.

Oreo is a gorgeous and loving elderly cat with some special needs, but without them he wouldn´t be this charming cat that he is and the right family for Oreo will appreciate him just the way he is.