Ofelia (nyk. Mei)

20.05.2019

Alkuperä: Suomi

16.2.2020 Ofelia löysi oman kodin pääkaupunkiseudulta toisen tyttökissan kaverina.

29.2.2020

Ensimmäisen viikon kuulumisia uudesta kodista:

“Ihan kivasti on mennyt. Tyttö kotiutui nopeasti ja on jo paljon reippaampi. Osoittautui myös aika lahjakkaaksi hyppääjäksi kun noin metrin esteistä tulee helposti yli. Toista kissaa vielä vähän pelottaa uusi tulokas, mutta hiljaa hyvä tulee. Molemmat saavat paljon nameja ja paijailuja aina kun menee paremmin ja pidetään välillä vähän hengähdystaukoa. Tytöt eivät vielä ole ilman valvontaa samassa tilassa, mutta sekin varmasti vielä onnistuu kunhan vain antaa heille aikaa. Mei pärjää täällä aivan loistavasti ja on kiva kun tällainen vähän hupsu tyttöpentu tuo uutta iloa päiviin :)”

***

Ofelia on kaunis ja pitkäturkkinen, silityksiä rakastava tyttö. Muita tämän suloisen neidin lempiasioita ovat huiskaleikit sekä kodin touhuihin osallistuminen.

19.1.2020

Rekku Rescuen sijaiskotiin tullessaan Ofelia ujosteli ihmisiä ja pysytteli visusti turvapaikassaan eli saunan lauteilla. Kuitenkin jo viikossa Ofelia rohkaistui todella paljon, alkoi tutkia uutta asuinpaikkaansa ja leikkimään. Ofelialla on käytössään Feliway-haihdutin, joten on mahdollista että sekin vaikutti asiaan. Alusta asti Ofelia on myös rakastanut silityksiä ja rapsutuksia ja osoittaa sen kehräämällä kovaäänisesti ja leipomalla tassujaan.

Ofelia on luonteeltaan tarkkaavainen ja on mielellään mukana arjessa tutkimassa ja katselemassa ihmisen puuhia. Ofelian suosikkileluja ovat pitkät huiskat sekä kaikenlaiset aktivointilelut. Nuorena kissana Ofeliasta löytyykin paljon intoa leikkimiseen, joten myös leikittäjän tulee jaksaa heilutella huiskaa kunnon tovin. Ofelian hienon, pitkän turkin takia olisi hyvä, että uudessa kodissa sitouduttaisiin turkin säännölliseen harjaamiseen, kipeiden takkujen ennaltaehkäisemiseksi. Harjaamisesta neiti tykkää, joten tämä hoitotoimenpide onnistuu hyvin. Muutenkin Ofelia antaa käsitellä ja nostella itseään, kunhan ihminen on ensin saavuttanut sen luottamuksen.

Ofelia etsii ymmärtäväistä ja lempeää asennetta omaavaa kotia, jossa osattaisiin vastata herkän ja uusia asioita arastelevan tytön tarpeisiin. Vaikka Ofeliasta on sijaishoidossa kuoriutunut reipas tyttö, säikkyy se silti äkkinäisiä nopeita liikkeitä ja kovia ääniä. Aivan pienten lasten perheeseen Ofelia ei siis sovi. Ofelia on aiemmin asustellut toisen kissan sekä koiran kanssa ja piti tuolloin eläinseurasta. Suuri eläinlauma ei kuitenkaan ole Ofelialle se paras ympäristö, mutta esimerkiksi kiltti, reipas ja sosiaalinen tyttökissa olisi tervetullutta leikkiseuraa. Etsimme Ofelialle siis kotia, jossa olisi jo ennestään ainakin yksi, toisten kissojen kanssa toimeen tuleva, tyttökissa.