Nyyrikki
Lisätty sivulle: 2012-02-08
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

****
LEIKATTU NAARAS, noin 1-2v. (maaliskuussa 2012), kotihoidossa Turussa
3.3.2012 Nyyrikin haava on parantunut melko hyvin. Niinpä Nyyrikki pääsikin eilen ensimmäistä kertaa pesulle. Alkuun Nyyrikki vaikutti ihan kauhistuneelta, mutta sitten kun oltiin saatu shampoot turkkiin, niin sitä ei enää haitannut. Pesun jälkeen Nyyrikki näytti kirkkaamman harmaalta ja sillä on hännän lisäksi kyljessä erittäin hailakoita raitoja.
Nyyrikki on tullut rohkeammaksi, vaikka vieraiden tullessa menee melko usein sohvan alle piiloon. Ruoka-ajan koittaessa se juttelee hyvin kauniisti, kunnes ruoka on tarjoiltu :) Kaikki kissat syövät nyt yhdessä isoilta pyöreiltä lautasilta. Kuivaruoka ei ole yhtä suosittua kuin märkäruoka :) Muutenkin Nyyrikillä on suuri ruokahalu.
Leikkiessä Nyyrikki on hieman kömpelö ja sen takaraajat ovat melko pitkät, muuten niin hintelään ruumiiseen nähden. Esimerkiksi jollakin kissan heilutuskepillä leikittäessä Nyyrikki usein haparoi askelissaan, kun on yrittänyt napata liikkuvaa lelua kahdella takatassulla seisoen. Nyyrikki on edelleen rauhallinen kissa. Kuitenkin ne Millin kanssa ottavat välillä leikkimielisesti yhteen, mutta lähinnä muun leikin yhteydessä, jos vaikka leikitään yhteisellä lelulla. Mutta tosiaan tulevat hyvin toimeen.
15.2.2012 Nyyrikki on rauhallinen ihmisystävällinen kissa. Vaikka asunnossamme on paljon kaikenlaista, jota kissa voisi kohdella kaltoin, Nyyrikki ei ole hajoittanut mitään eikä esim. teroittanut kynsiään sohvaan tai muuta vastaavaa.
Nyyrikki kehrää harjatessa, mutta jostain syystä karvaa lähtee melko paljon. Tosin tätä kissaa ei ehkä koskaan ole harjattu. Nyyrikki antoi leikata kyntensä moitteettomasti. Nyyrikki haiskahtaa navetalta ja ajattelin, että kokeilen sen pesua, kunhan sterilointihaava on kunnolla parantunut. Nyyrikki leikkii muiden kissojen kanssa, vaikka ensin olikin vähän sähinää.
Nyyrikki kehrää ja kieppuu rapsuteltaessa, mutta jos sitä lähestyy kävellen tai pystyasennossa se juoksee pois. Jos taas menee kyykkyyn ja tarjoaa kättään, se useimmiten tulee rapsuteltavaksi. Tämä kissa ei ole mitenkään kovin äänekäs tai siis se ei ole ollenkaan äänekäs. On se vähän jutellut, mutta ei paljon. Voisin olettaa, että se on melko rohkea, sillä se ei ensimmäisenäkään päivänä mennyt huoneensa sohvan alle, vaan loikoili lipaston päällä. Yleensäkin vaikuttaa siltä, että se on mieluummin kovalla alustalla kuin vaikka sohvalla. Nyyrikin madotus menee hyvin. Kaikenkaikkiaan Nyyrikki vaikuttaa tasapainoiselta nuorelta kissalta. Kokeilin hieman naksukouluttaa sitä, mutta en oikein saanut sen kiinnostustaan pysymään.
12.2.2012 Nyyrikki siirtyi kotihoitoon Turkuun.
8.2.2012 Nyyrikki on nuori, arviolta 1-2 vuotias, leikattu tyttökissa Porissa. Nyyrikki on tuotu Porin löytökissatalolle 7.1.2012. Nyyrikkiä oli joko toinen kissa tai koira purrut selkään. Nyyrikki sai antibioottia ja tervehtyi. Nyyrikki on nyt steriloitu, rokotettu ja sirutettu. Nyyrikki etsi uutta kotia Rekku Rescue ry:n kautta.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






