Noki

2-3v (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi, Helsinki (sijaiskodissa)

Noki etsii aikuista kotia ainoina kissoina yhdessä Pikin kanssa. Noki ja Piki ovat kissapojat, joilla on vain pari viikkoa ikäeroa.

21.5.2023

Noki on sijaiskodissa ollessaan edistynyt hurjasti, eikä enää säiky niin paljon, kuin aiemmin. Noki on edelleen hieman varautunut, mutta antaa jo hyvin koskea itseensä ja tulee jopa välillä itse hakemaan silityksiä, varsinkin jos Piki on rapsutettavana. Sijaiskodissa on harjoiteltu Nokin kanssa syliin nostamista, jotta käsittely sujuisi helpommin, ja tämänkin suhteen on tapahtunut jo kehitystä.

Pojat leikkivät paljon keskenään ja ovatkin herttaisilla luonteillaan sulattaneet sijaiskodin ihmisten sydämet täydellisesti.

30.3.2023

Noki saapui sijaiskotiin yhdessä kaverinsa Pikin kanssa. Pojat olivat arkoja saapuessaan sijaiskotiin, mutta reipastuivat pian ja ruoka toimi hyvänä motivaattorina. Noki on arempi kahdesta, mutta häntäkin voi saada silittää, kun pojat pitävät ruokatanssinsa eli pyörivät ympäri keittiötä puskien toisiaan, kun heille laittaa ruokaa kuppeihin. Keittiö on muutenkin paikka, johon ihmistä usein seurataan herkkujen toivossa.

Vaikka ensimmäiset pari päivää meni lähinnä piilossa sijaiskodissa, alkoivat molemmat pojat nopeasti reipastua, kun saivat herkkuja ja huomasivat, etteivät nämä uudet ihmiset ole niin pelottavia. Pian pojat valtasivatkin sohvan, eivätkä enää säikähdä ulko-ovenkaan avaamista, vaikka Noki saattaa piiloutua, jos kuulee vieraita ääniä. Sohvalla antavat ihmisen tulla viereen istumaan, toisinaan Noki antautuu rapsuteltavaksi, kun Piki näyttää mallia. Noki on kaksikosta leikkisämpi ja jos leikkiseuraa ei ole, leikkii poika sitten vaikka yksin. Välillä Noki ja Piki saattavat ottaa myös pieniä painimatseja.  Pikin leikkiessä Noki usein tahtoo tulla väliin ja varastaa huomion ja lelun.  Laservalo on kiinnostanut molempia. Raapima-kiipeilypuu oli sekin heti suosiossa ja kumpikin pojista osaa hienosti näyttää sille kynsiään. Myös raapima-alustoja on käytetty eikä kynsiä ole juuri kokeiltu huonekaluihin.

Kissat tulevat populaatiosta, jossa on ilmennyt kalikia, klamydiaa ja mykoplasmaa. Noki ja Piki ovat kuitenkin säilyneet oireettomina. Tulevan kodin tulisi kuitenkin omata kissakokemusta, jotta tunnistavat mahdollisesti puhkeavat oireilut nopeasti ja osaavat hakeutua hoitoon. Noki ja Piki sopisivat parhaiten aikuiseen talouteen, jossa on aikaa ja energiaa leikittää poikia.

Vaikka bestiksensä Pikin kanssa Noki onkin kovin saman näköinen, heidät tunnistaa helposti toisistaan. Ensinnäkin poikien päät ovat selvästi erikokoiset ja Pikillä on isompi pää ja suuremmat silmät, kun Noki taas on tältä osin jäänyt pienemmäksi. Pikillä on myös muutama valkoinen karva rinnuksissa. Pikillä on keltaiset silmät, mutta Nokin silmissä on vivahde vihreää.

Summary in English

Noki and Piki are inseparable pair of cats who were a bit shy when they first came to the foster home, but gained courage quickly after noticing that people give food and are not that threatening at all. They come from a population with all kinds of sicknesses, but they’ve stayed symptomless. They require a home that has some knowledge of cats so their new people are quick to react if they start showing symptoms.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 250 €. Kulukorvauksella kissa on saanut vähintään yhden kolmoisrokotteen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama, FIV-/FeLV-testattu negatiiviseksi (ellei toisin kerrota kissan kuvauksessa) ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Siruhaku.fi-palveluun.

Tiedustelut

Kia / 0503825439

Soittoajat: Yhteydenotot sähköpostilla tai tiedustelulomakkeella, soittoajat sovittaessa.

kiarekkurescue.com

Yhteydenotot mieluiten ensin tiedustelulomakkeella.
Palaan asiaan niin pian kuin suinkin kykenen.

Avaa lomake

Tiedustelu kissasta Noki





    Tarkista, että kirjoititi sähköpostiosoitteen varmasti oikein. Saat vastauksen tähän osoitteeseen.



    Eläin luovutetaan vain 20 vuotta täyttäneelle.















    Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

    Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.