Tomera kissatyttö Nenä saapui Rekuille siskonsa Pyykatin kanssa, ja ne etsivät loppuelämän kotia yhdessä.
25.1.2019
Nenä ja Pyykatti pääsivät yhteiseen kotiin Espooseen
17.12.2019
Alun arastelun jälkeen Nenä on paljastui sijaiskodissa itsenäiseksi ja uteliaaksi kissatytöksi, joka tutkii takuuvarmasti kodin jokaisen nurkan. Tutkiminen ja kissamaisten aktiviteettien harrastaminen ajoittuu yöaikaan, joten tämän neidin aktivoimiseen ja virikkeellistämiseen kannattaa käyttää päivällä aikaa. Kun tutkimiselta ja ikkunasta ulos katselulta ehtii, Nenä saattaa tulla kerjäämään rapsutuksia selälleen kellahtaen. Hänen bravuurinsa on tulla ihmisen seuraksi vessaan ja köllähtää lavuaariin kehräämään ja pyytämään rapsutuksia. Nenä ei ole sylikissa, mutta jos hänen seuraansa liittyy köllöttelemään, hän ei ole moksiskaan varsinkaan silloin, jos tiedossa on rapsutuksia.
Nenä on perso ruualle, ja hänellä olisikin tarvetta pienelle laihdutuskuurille. Nenä oli edellisessä kodissaan tottunut syömään ainoastaan Latzia, ja sijaiskodissa onkin totuteltu vähän laadukkaampaan ravintoon vaihtelevalla menestyksellä. Tällä matkalla on päästy jo hyvään alkuun, mutta uudenlaisiin ruokiin totuttelua tulisi jatkaa vielä uudessa kodissakin. Sen sijaan kaikki huonekasvit tälle neidille maistuvat, joten niiden myrkyttömyyteen ja sijoitteluun tulisi kiinnittää uudessa kodissa erityishuomiota.
Nenä nauttii myös yhteisistä leikkihetkistä ihmisen kanssa, ja hänen suosikkejaan ovat kaikenlaiset perässä vedettävät lelut ja pienet esineet. Välillä hän intoutuu myös juoksuleikkeihin siskonsa kanssa, joiden aikana voi kuulla siskosten välistä kurrutuskeskustelua. Tytöt antavat toisilleen myös peseytymisapua ja korvat pestään perin pohjin. Siskoksista molemmat ovat hyvin sisäsiistejä. Nenä ei ole tottunut suureen ihmisvilinään, ja kovat äänet saavat hänet säikähtämään, joten lapsiperhe ei ole hänelle ideaalivaihtoehto. Nenä luovutetaan Pyykatin kanssa kodin ainoiksi lemmikeiksi.