Nasu-herralle etsitään rauhallista kotia, jossa päivisin olisi kaikenlaista puuhasteltavaa ja iltaisin olisi turvallista käpertyä sohvalle oman ihmisen viereen.
16.12.2021
Hurmaavalle Nasu-herralle etsitään kotia, jossa ymmärretään herkän kissan tarpeita. Nasu on herkkä ja hurmaava herrasmies, jolla on upea smokki ja kuuluva kehräys. Sijaiskotiin tullessaan herra piiloutui visusti sohvan taakse, eikä häntä paljoa näkynyt ensimmäiseen pariin viikkoon. Herkkujen ja rapsutusten avulla Nasu kuitenkin rohkaistui pikkuhiljaa ja nyt parin kuukauden oleskelun jälkeen hän viettää jo suurimman osan ajasta palvelusväen seurassa. Jos palvelusväki kuitenkin erehtyy aiheuttamaan liian kovan äänen tai liikkumaan liian nopeasti kohti, sohvantakunen toimii turvapaikkana.
Nasu tykkää leikkiä leikitettäessä ja intoutuu välillä antamaan leluille runtua omatoimisestikin. Nasu kaipaa päiväänsä virikkeitä. Jos niitä ei tarjoa, hän tulee auttamaan etätöiden tekemisessä. Hän hakeutuu usein ihmisseuraan hengailemaan, ja on nyt alkanut tulla iltaisin makuuhuoneeseen toivottamaan hyvät yöt. Nasu ei kuitenkaan ole lainkaan sylikissa, eikä pidä minkäänlaisesta käsittelystä, ellei kyseessä ole rapsuttelu. Käsittelytoimien harjoittelua tulee siis jatkaa tulevassa kodissa.
Nasulla on hyvin vaihteleva ruokahalu, joku voisi häntä hieman nirsoksikin kutsua. Monien kokeilujen jälkeen on kuitenkin löytynyt muutama kelvollinen ruoka, ja herkut herralle maistuvat aina. Nasu on täysin sisäsiisti. Nasu tuli sijaiskotiin veljensä kanssa, mutta veli jouduttiin vaivuttamaan ikiuneen terveysongelmien vuoksi. Nasu on kuitenkin itse todettu terveeksi kuin pukki, ja hampaatkin ovat hammaskiven poiston jälkeen kunnossa. Uuden kodin on kuitenkin varauduttava kissan ikääntymisen mukana tuomiin lääkärikäynteihin ja sitouduttava vuosittaiseen hammastarkistukseen