Nam (nyk. Leo)
Lisätty sivulle: 2012-11-14
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
8.1.2015 Yhteiselo on sujunut erittäin mallikkaasti. Alussa pojat olivat hieman ujoja ja jatkuvasti yhdessä. Pian he kuitenkin rohkaistuivat ja ottivat koko kodin, sekä emännän ja isännän haltuun. Nam sai nimen Leo, ja on pieni kiipeilijä ja seikkailija. Kotona ei ole montaa paikkaa jota Leo ei olisi valloittanut. Hän jopa tarkastaa vieraiden laukut sisältä käsin. Osaa myös käyttää tietokonetta ja tulostinta. Ei ole parempaa nukkumapaikkaa kuin läppärin näppäimistö, varsinkin kun emäntä yrittää tehdä töitä :)
Molemmat pojat ovat olleet leikkisiä ja terveitä. Eläinlääkäriä tulee nähtyä vain rokotusten yhteydessä. Olemme syöttäneet heille raakaravintoa, joka maistuu todella hyvin. Pojat elävätt sisäkissoina, mutta nauttivat lasitetulla parvekkeella olemisesta kovasti. He osaavat kertoa heti mikäli haluavat huomiota tai leikkiä. Toisinaan saattaa yöllä tulla herätys kun jommallekummalle pojista tulee mieli nukkua isäntäväen tyynyillä tai kasvoilla.) Emme osaa enää kuvitella elämää ilman Leoa ja Wolfia, sillä heistä on tullut tiivis osa perhettämme. Suuri kiitos Rekku Rescuelle :)
***
Urospentu, noin 3kk (marraskuussa 2012), kotihoidossa Espoossa
14.11.2012 Nam (punainen), Gogo (musta) ja Schå (raitapaita) ovat pieniä ja nopeita poikalapsia. Osaavat käyttää hiekkalaatikkoa ja alkaisivat muutenkin olemaan valmiita maailmanvalloitukseen ja omiin koteihin. Ovat varttuneet muiden kissojen parissa, joten mieluiten kotona saisi olla jo kissa leikkikaveriksi tai lähtisivät tulevaan kotiinsa veljesparina. Vko 47 alkaen kotihoidossa Espoossa.
Kulukorvaus kissanpennusta on 120€. Kulukorvauksella kissanpentu on saanut matolääkkeet, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi.






