Myrsky (nyk. Matti)

5/2019 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

29.12.2019 Viima ja Myrsky saivat yhteisen kodin Helsingistä.

***

Myrsky on komea cremepoika, jolla riittää vauhtia ja se nauttii paini- ja jahtaamisleikeistä. Rasavillin kuoren alla on myös herkkä poika, joka nauttii kissa- ja ihmiskavereiden sylissä nukkumisesta.

5.12.2019

Myrsky ja Viima siirtyivät toiseen sijaiskotiin alettuaan käymään liiaksi kotihoitajan tyttökissojen hermoille. Muutto oli pojille melko stressaava ja kaksikko hakee vielä vahvemmin tukea toisistaan, joten myös omaan kotiin muutto voisi kaksikolta onnistua parhaiten yhdessä. Uudessa sijaiskodissa pojat ovat alkaneet taas rohkaistumaan uudestaan, mutta Myrsky ei vielä viihdy sylissä tai siliteltävänä. Omaa kotia pojat etsivät arkojen kissojen sielunelämää ymmärtävän ihmisen luota.

8.11.2019

Kekri, Myrsky, Viima ja Sade ovat lähtöisin Etelä-Savosta maalaistalon pihapiiriin pesiytyneestä kissapopulaatiosta. Ihmiseen totuttelemaan ne pääsivät vasta noin 12 viikon ikäisinä siirtyessään rekkujen sijaiskotiin.

Myrsky hieman arastelee vielä lähestyvää kättä, mutta sen saa otettua kyllä syliin ja silitellä, kunhan sitä rauhallisesti lähestyy. Se antaa leikata kyntensä ja madotuksetkin onnistuu nätisti, kunhan on rauhalliset ja varmat otteet. Myrsky hakeutuu myös kotihoitajan syliin kehräilemään ja iltasin se kapuaa viereen nukkumaan äänekkäästi kehräten. 

Myrsky muuttaisi mielellään omaan kotiin yhdessä veljensä Viiman kanssa, tai sitten toisen leikkisän ja reippaan poikakissan kaveriksi. Talon nuorimmatkin ihmisasukkaat saisivat olla vähintään yläkouluikäisiä,