Muumi

2018 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

16.4.2023 Muumi pääsi muuttamaan omaan kotiinsa.

***

Seurallinen ja hurmaava Muumi etsii loppuelämän kotia.

19.3.2023

Muumi on lähes viisivuotias poika, joka saapui sijaiskotiin kodinvaihtajana helmikuun lopussa itsestään riippumattomista syistä. Muumi vietti noin vuorokauden piilossa, minkä jälkeen se aloitti tutkimaan paikkoja ja ilmestyi jalkoihin kehräämään. Sen jälkeen Muumi onkin ollut aktiivisesti seurana, tulee viereen nukkumaan, leikkii innokkaasti leikittäessä ja nauttii erityisesti herkuista. Vieraiden kanssa se kuitenkin vetäytyy yhä visusti piiloon.

Muumi on ollut aiemmin sisäkissana kolmen muun kissan taloudessa, joten se voisi soveltua hyvin toisen kissan kaveriksi. Muumi ei välttämättä sovi talouteen, jossa on pieniä lapsia, sillä se saattaa rapsutuksiin kyllästyessään tai kovasti innostuessaan huitaista tassulla.

Muumi antaa hienosti harjata pitkää turkkiaan ja katsoa korviin. Kynsiä pystyy leikkaamaan sen ollessa väsyneenä makoilemassa, mutta pitkäaikainen tassun pitely ei vielä onnistu. Myös koppaan laittoa on hyvä harjoitella, sillä siitä Muumi ei pidä, mutta on jo edistynyt mukavasti herkkujen avulla.

Muumi on terve, sisäsiisti, tottunut syömään viljatonta ruokaa ja kaipaa uutta loppuelämän kotia.

Summary in English

Muumi is a social five-year-old cat who is looking for his forever home.

Muumi loves participating in everyday activities with his familiar humans, but guests scare him a bit. He loves playing and loves treats. In his previous home Muumi had cat friends, so he could get along with another cat. Muumi isn’t suitable to a home with small children, since he may slap with a paw if he’s had enough of petting or if he’s really excited.

Muumi is ok with brushing but he still needs some practising with nail cutting and going into the travel carrier. He hasn’t had any health issues.