Kaunis kissatyttö Mustis etsii rauhallista kotia, jossa se saisi paljon rapsutuksia ja hellyyttä. Sijaiskodissa Mustis on rohkaistunut, mutta on edelleen hieman varovainen uusien asioiden äärellä.
9.4.2019
Mustis sai kodin Turusta
21.3.2019
Mustis on arviolta 4-5 vuotias, siro ja silkkiturkkinen kissaneiti, joka on alun ujostelun ja suhinoiden jälkeen rohkaistunut sijaiskodissaan valloittavaksi kehruuttajaksi. Mustis löysi tiensä Rekkujen hoiviin itäsuomalaisesta kissapopulaatiosta, joten kotikissakoulu piti aloittaa ensimmäiseltä luokalta. Mustis on nykyään luokkansa priimuksia turkinharjauksessa, rapsutusten vastaanottamisessa, pallo- ja hiirileikeissä sekä sohvapötköttelyssä. Lisäopetusta vielä se kuitenkin kaipaa kynsienleikkuussa, siihen on tulevan kodin valmistauduttava. Mustis ei ole mikään sosiaalinen paukkuraketti muiden kissojen seurassa, joten se voisi sopia hyvin kodin ainoaksi kehrääjäksi. Ruokahalu neidillä on hyvä, laadukkaat märkä- ja kuivaruuat sekä raaka liha maistuvat. Laatikkoasiat sujuvat oikein mallikkaasti tältä tytöltä. Vaikka Mustis on alusta rohkaistunut paljon, uudet asiat ja tilanteet vielä hirvittävät. Ihannekoti olisikin rauhallinen aikuiskoti, tai koti, jossa lapset ovat yläasteikäisiä.