Momiji

08/2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

28.12.2021 Momiji muutti omaan kotiin veljensä Kouyoun kanssa.

***

Momiji on ikiliikkuva poikakissa, joka keksii tekemistä ja kepposia jokaisen päivän vauhdittamiseksi. Pikkukolli osaa välillä myös rauhoittua, jolloin se nukkuu mieluiten mahdollisimman lähellä ihmistä – vaikka hupparin sisällä rintaa vasten.

3.12.2021 Emme toistaiseksi vastaanota Momijista enempää kyselyitä.

30.11.2021

Momiji saapui kaverinsa Kouyoun kanssa yli 100 kissan populaatiosta, jossa niiden sosiaalistaminen ihmiseen oli jäänyt tekemättä. Ei mennyt kuitenkaan aikaakaan, kun pentu otti ihmisen uudeksi emokseen päivittäisen lääkitsemisen myötä ja oppi rakastamaan ihmisten seuraa. Momijin kanssa arjesta ei tule tylsää, vaan pikkukollin on päästävä osallistumaan kaikkeen – oli se sitten tietokoneella etätöiden teko tai hiekkalaatikon siivous. Momiji on hurja leikkijä, jolle kelpaa pallorata, huiskakepit, kissakaveri ja erinäköiset roskat yhtä lailla.

Hoitotoimenpiteiden teko Momijin kanssa on helppoa ja sijaiskodissa onkin harjoiteltu jo kynsien leikkuuta. Pitkä turkki vaatii ajoittain hoitamista, joka on onnistunut onneksi helposti. Lisäksi silmät oireilevat edelleen vähän sairastetun flunssan jäljiltä ja voivat välillä vaatia pyyhkimistä ja kostutustippoja.

Momiji ottaa myös vieraat ihmiset vastaan rohkeasti ja leikkii mielellään, sekä ottaa vastaan rapsutuksia. Hän onkin ollut loistava malli Kouyoulle, joka vielä arastelee ihmisiä. Kaksikolle etsitään ensisijaisesti yhteistä kotia, koska he usein leikkivät ja nukkuvat yhdessä. Momiji ei osaa juurikaan kunnioittaa ihmisen tai toisen kissan omaa tilaa, joten hän vaatii molemmilta pitkiä hermoja välillä.

Momijin kanssa ei ole harjoiteltu valjasulkoilua, mutta se voisi onnistua kunnollisella opettelulla. Momijia ei anneta ainoaksi kissaksi eikä vapaana ulkoilevaksi.

Summary in English

3.12.2021 We no longer accept new adoption requests for Momiji.

30.11.2021

Momiji arrived to his foster home with Kouyou from a place with over 100 semi-feral cats. Momiji soon accepted people as his friends and learned to love their company.

Momiji wants to take part in everything, including working on the computer and cleaning the litterbox. Momiji loves to play with all kinds of toys. Momiji’s fur and eyes need special attention. His fur needs brushing and his eyes might need eye drops and cleaning.

Momiji accepts new people quickly and loves pets and playing. He’s been a great role model for Kouyou. We are primarily looking for a home that would adopt both Momiji and Kouyou. Momiji has no understanding of personal space, so his human needs to have enough patience and understanding for this loving little cat.