Mollikolli (nyk. Wrath)
Lisätty sivulle: 2008-10-13
Sukupuoli: uros
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
29.1.2009 Hei, Wrath kotiutui meille vaivattomasti. Alussa pieni poika oli selvästi aina siellä missä isotkin kissat; jos isommat hyppäsivät pöydälle, alkoi lattialta kaikua hillitön huuto. Heti ensimmäisinä päivinään meillä Wrath halusi jo tehdä tuttavuutta myös molempien koirien kanssa. Melko pian kaikki viisi olivatkin jo kavereita.
Luna-kissan vieressä Wrath saa nukkua aina kun tekee mieli, Fury taas hoitaa taistelukoulutuksen sekä pesee naaman ja varpaanvälit jos pikkuinen ei ole hassutuksiltaan itse ehtinyt.
Nuoremman koiran kanssa Wrath on tullut alusta asti hyvin juttuun. Kipakka terrierimme on ollut omistajan pienellä kannustuksella todella nätisti pikkuisen kanssa leikkiessään. Vanhemmalta koiralta meni pari viikkoa ennen kuin tuo hyväksyi pienen mustan laumaan kuuluvaksi, mutta nyt tuo käy usein uteliaana haistelemassa Wrathia, joka edelleen kauniisti väistää jos sattuu oleilemaan mäyräkoiran tiellä. Ja onpa sohvamäykkymme jo käynyt haastamassa pentua leikkiinkin!
Ihmisetkin on jo todettu turvallisiksi. Kiinni Wrath ei aina antaisi ottaa, mutta on koko meillä olon ajan tottunut aina vain paremmin kaikkeen käsittelyyn. Hampaat saa katsoa ja kynnetkin leikata ihan helposti. Iltaisin pieni asettautuu ihan varpaiden viereen nukkumaan.
Wrath on todella kaunis pieni poika ja kaikin puolin mainio ja mukava kaveri. Ja vaikka pikkuinen onkin uskomattoman kiltti ja ystävällinen, niin tarvittaessa luonnettakin löytyy. :) Onneksi ison mustan kissan kanssa saakin tapella ihan täysillä ja Furykin on varmasti iloinen, kun saa välillä leikisti suuttua ihan tosissaan pienelle hurjimukselle.
Wrath ei ole meillä kertaakaan edes suhahtanut kenellekään – kiljuu kyllä kovasti ruuan perään, jos tarjolla ei ole juuri sitä mitä Wrathin tekisi mieli ahmaista. Ruokahalussa ei siis tosiaan ole moittimista. :)
Paljon kiitoksia Rekuille, että saimme tämän pienen ihanan pojan meille asumaan. Olemme kaikki – kissat, koirat ja ihmiset – aivan rakastuneita kauan odotettuun pentulaiseen.
Karoli kiittää, Wrath heilauttaa tassullaan!
****
13.10.2008 Mollikolli on loukutettu Ulvilasta ja on peräisin samasta villikissapopulaatiosta kuin sivuillamme olevat Kollimolli, Noki ja Elsi. Ikää Mollikollilla on reilut 6 viikkoa. Mollikolli asustelee samassa hoitopaikassa Kollimollin kanssa ja on näistä kahdesta pojankoltiaisesta se rohkeampi ja uteliaampi. Poikien hoitopaikka sijaitsee Turussa ja täällä on paljon muitakin kissoja, joten pojat ovat tottuneet kissaseuraan.
Hoitopaikassa on myös koiria, johon ollaan hiukan tutustuttu, mutta toistaiseksi koirille sähistään. Molemmat pojat ovat söpöjä pikkuvintiöitä, joihin ei voi olla rakastumatta. :)
Mollikollin kulukorvaus on 60 euroa ja poitsu luovutetaan madotettuna sekä rokotettuna. Rokotus tapahtuu marraskuun aikana, jonka jälkeen Mollikolli on valmis uuteen kotiin.






