Moccamaster (nyk. Mocce)

11.8.2020 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

24.1.2021 Moccis muutti Katriinan kanssa omaan kotiin Helsinkiin.

1.2.2021 Kuulumisia kodista:

Moccamasterin ja Katriinan tai nykyisemmin Moccen ja Mamen kotiutuminen on sujunut todella hyvin! Ajattelimme, että kissat voisivat olla paljon arempia, mutta ne ovatkin olleet tosi rohkeita ja jatkuvasti kiinnostuneita siitä mitä ihmiset täällä touhuavat. Tänne tullessa molemmat sujahtivat aluksi sängyn alle, kuten odotimmekin, mutta pienen hetken jälkeen tulivat sieltä tutkailemaan.uutta kotia. Ruoka on molemmille maistunut hyvin alusta asti, vettä ovat juoneet, tarpeillaan käyneet, nukkuneet sekä leikkineet vauhdikkaasti keskenään ja olleet meidän leikitettävänä. Mocce tulee jatkuvasti syliin nukkumaan ja muutenkin hakee huomiota. Mame seurailee kauempaa, mutta ruokittaessa uskaltautuu lähellekin ja muutenkin uskaltaa tulla nuuskimaan esim. ojennettua kättä ja nukkumaan sängyn jalkopäähän. Koskea ei vielä kuitenkaan saa, mutta annamme sille aikaa. Ruoka tosiaan maistuu molemmille erittäin hyvin ja kissat ovatkin syöneet niin raakaruokaa kuin märkäruokaakin ja raksuja. Tytöt ovat kyllä tosi ahneita, joten annamme ruokaa pienissä määrissä kolme kertaa päivässä sekä pidämme omia ruokiamme tiukasti silmällä… Muuten kisut ovat olleet todella kilttejä!
Olemme kyllä jo täysin rakastuneita tähän kaksikkoon!

***

Moccamaster eli tuttavallisemmin Moccis etsii kotia “isosiskonsa” Katriinan kanssa.

6.1.2021

Moccamaster on kotoisin suuresta kissapopulaatiosta, josta se loukutettiin kaikista viimeisenä. Tämä sisukas pikkutyttö ei millään olisi halunnut mennä loukkuun vaikka sen sisarukset olivat jo lähteneet Rekuille hoitoon. Populaatiossa Moccis nähtiin usein hengailemassa oletetun siskonsa Baristan kanssa. Viimeisen yönsä ulkona Moccis vietti vanhemman kissan kainalossa, oletimme kyseistä kissaa Mocciksen äidiksi, mutta kyseessä olikin setämies kolli! Rekuilla Moccis on oleskellut samassa hoitopaikassa hieman vanhemman Katriinan kanssa, joka loukutettiin samasta populaatiosta päivää aikaisemmin. Moccis ja Katris ovat alusta asti olleet kuin paita ja peppu ja etsivätkin nyt yhteistä loppuelämän kotia.

Moccamaster on reipastunut nopeasti hoitopaikassa ollessaan ja onkin jo hyvin utelias ja aktiivinen tyttö. Vaikka ihminen onkin vielä paikoin hiukan jännittävä ja välillä ujostuttaa, niin varsinkin herkkupalat saavat Mocciksen kiehnäämään ja kehräämään jaloissa, ja tyttö hakeutuu jo rapsutuksillekin itse. Moccis on seurallinen ja katselee mielellään ihmisten puuhasteluja, ja leikkiä Moccis jaksaa niin kauan, kun vain seuraa ja leikittäjiä löytyy!

Moccamaster sopisi monenlaiseen kotiin, mutta Katriinan ujouden takia emme harkitse pikkulapsiperhettä tälle parivaljakolle.