Mirri ja Mörri
Lisätty sivulle: 2010-06-15
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

****
KUULUMISIA omasta kodista:
11.8.2011 Heippa! Meille kuuluu ihan hyvää, kesä on mennyt mukavasti. Paitsi Mörri on kärsinyt kuumasta, mutta niinhän me kaikki isokokoiset ihmiset. Ostin “terapeuteilleni” juoksuputken, sitä ensin ihmeteltiin ja kummasteltiin, mutta pian jo juostiin ja piiloteltiin siinä. Nyt se on ollut vähemmällä käytöllä, kun parvekkeella (lasitetulla) on ollut mielenkiintoisempaa ja siellä on voinut nukkua yölläkin.
Ainoa erimielisyys on tullut siitä,etten ole antamut lupaa kuopsutta kukkapurkkeja, ensimmäiset orvokit olivat kuolleita alta aikayksikön. Toinen uusi kesänukkumapaikka on keittön ikkunalla, siinä on hyönteisverkko ja se on turvallinen, eivät kissat pääse putoamaan. Aamuisin ja aamuöisin Mirri ja Mörri harrastavat liikuntaa: kilpajuoksua, nyrkkeilyä ja vapaapainia. Silloin tällöin aamuyöstä olen jäänyt alimmaiseksi kun kissat ovat päättäneet oikaista ylitseni.
Päivällä yleensä Mirri muistaa tulla syliin juuri silloin, kun minulla on käsityö tekeillä. Silloin on aivan pakko rapsutella ja silitellä Mirriä. Mirrin turkki on muuten saanut hieman kiiltoa. Mörri puolestaan vaatii osansa rapsutuksista tavallisesti silloin kun istun tietokoneella, kai Mörrikkö kuvittelee olevansa katepillari, niin lujaa hän puskee.
Kuumina kesäiltoina ruoka ei ole tahtonut maistua, mutta keksin, että pakaste sei sulaa nopeasti kun siitä veistää ihan ohuita lastuja. Ne maistuvat Mirrille ja Mörrille erinomaisesti. Terveisin Mirri ja Mörri sekä Maria
10.12.2010 Terveisiä Mirriltä ja Mörriltä! Aamupala on syöty, aamujuoksut on juostu ja leikit leikitty. Nyt on rauha laskeutunut huusholliin. Kissat ovat löytäneet monia hyviä lepopaikkoja; keittiön pöydän alla laatikon päällä on hyvä lepäillä lämpimän patterin vieressä, keittiöjakkaran päältä näkee mitä ulkona tapahtuu. Eteisen naulakon alla vanhan villapaidan päällä on mukava loikoilla. Kylppärissä ammeen reunalla tai pesukoneen päällä voi myös nukkua (Mirrin suosikki).
Kiipeilyteline on kovassa käytössä varsinkin aamuisin ja iltaisin. Se on hyvä
kääntöpaikka kilpajuoksulle, vauhdilla ylös, samantien alas, matto mutkalle ja
eteiseen tai keittiöön ja taas takaisin. Asiat on tehty asiallisesti oikeaan paikkaan. Parista asiasta on meille tullut erimielisyyttä. Raksupussin tuhoaminen on kielletty, samaten kissanhiekkapussiin reiän pureskeleminen. Nämä ovatkin siirtyneet nyt turvallisempaan paikkaan, toivottavasti kissaturvalliseen, tuntuvat olevan kovasti kekseliäitä nämä Mirri ja Mörri.
Kovasti on kehrätty ja sylissäkin istuttu, oikein hellyyttä haettu. Pari kertaa olen ollut useamman tunnin poissa kotoa, eikä sillä välin ole tapahtunut mitään, mitä nyt matto mutkalla. Kissat ovat tulleet ovelle vastaan tervehtimään ja silityksiä hakemaan. Paljon on ollut heillä asiaa, mutta tämä minun kissankielen taitoni kaipaa vielä kohennusta, jotta ymmärtäisin kaikki hienoimmatkin vivahteet. Näillä näkymin meillä kolmella menee ainakin kohtalaisen hyvin ellei paremminkin. Oikein hyvää joulun odotusta!
toivottavat Mirri ja Mörri sekä Maria
21.7.2010 Mirri ja Mörri asuvat kotihoito perheen omien kisujen kanssa samoissa tiloissa ja tulevat hienosti toimeen. Mörri on ottanut “omakseen” myös pienet pentuvauvat Annikan, Tommin ja Peppilotan.Hoitaa, pesee ja leikittää niitä.
15.6.2010: Mirri ja Mörri ovat suomalaiset ystävälliset ja sosiaaliset leikatut kissasisarukset, jotka päätyivät yhdistykselle hoitoon. Mirri ja Mörri ovat Nakkilassa hoitokodissa.
18.6.2010 Mirri oli steriloitavana ja Mörri kastroitavana. Molemmat saivat turvasirun ja Mörri sai rokotuksen. Mirri saa rokotuksen kun tikit poistetaan.
16.6.2010 Molemmat ovat hyvin ihmisrakkaita kehruukoneita ja kaipaavat kovasti silityksiä. Tulevat toimeen hoitopaikan lapsen kanssa. Kissoille “lottovoitto” olisi kun pääsisivät yhteiseen kotiin. Kaipaavat kovin toistensa läheisyyttä. Mirri nukkuu Mörrin kainalossa.
Mirri, tyttö, on vaaleamman harmaaraidallinen ja Mörri, poika, tummanharmaa-ruskearaidallinen.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€/KPL. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.






