Mirna

Lisätty sivulle: 2010-10-26

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Mirna
12/2010 Mirna sai oman kodin.

***

26.10.2010 Mirna on satakuntalainen, erään vanhuksen noin 70 kissan populaation entisen osakas. Mirna toimitettiin lukuisine sisaruksineen yhdistykselle hoitoon, silmät umpeen muurautuneina ja apaattisena pikkukisuna. Mirnan ikäarvio on noin 4-5 kuukautta. Mirna on kaunis, pitkäkarvainen neito, joka lähtee omaan kotiin toivuttuaan ja saatuaan rokotuksen.

Mirna on vienokatseinen ujohko pentu, joka ei varsinaisesti pelkää ihmisiä, mutta ei myöskään ole meistä positiivisessa mielessä kiinnostunut. Uskaltaa kuitenkin ihmisen läsnäollessa leikkiä ja syödä, ja hoitotoimenpiteet antaa tehdä mallikkaasti. Kauniin ulkonäön lisäksi Mirnalla on myös viehko ja hiljainen kujerteleva ääni. Toistaiseksi se on noin nuoreksi pennuksi aika rauhallinen eikä tunnu pahemmin kissaläheisyyttäkään kaipaavaan (leikkikaveriksi Tikli toki kelpaa, mutta nokoset vedetään erillään), mutta tämähän voi vielä muuttua sitä myöten kun tottuu uuteen ympäristöön ja silmät paranevat. En tiedä tuleeko siitä mikään sylikissa, mutta rauhallisessa kotiympäristössä varmasti viihtyy jo nyt ihan hyvin. Ruoaksi kelpaavat sekä raksut että jossain määrin purkkiruokakin, ja hiekkisasiat hoidetaan tunnollisesti oikein.

Mirna luovutetaan uuteen kotiin rokotettuna, tunnistusmerkittynä ja loishäädettynä. Kulukorvaus Mirnasta on 100 euroa.