31.8.2022 Minea löysi oman loppuelämän kodin.
18.9.2022 Kuulumisia Minniltä:
Tässä teitä tervehtii Minni Mustonen (ent. Minea), joka sai loppuelämän kotinsa kesän viimeisenä päivänä. Minni on kotiutunut mainiosti Kallioon. Sijaiskodin toisesta kissasta aiheutunut stressi helpotti heti – ehkä feromoni-haihdutinkin auttoi. Hän ei enää murise lainkaan ja on oikein rohkea neitonen.
Hän lähti välittömästi saavuttuaan tutkimaan ja nuuskimaan uutta kotia ja löysi monta mieluista köllöttelypaikkaa. Suosikkipaikat ovat kuitenkin ikkunalaudat, joita on viisi ja joilta voi tiirailla Kallion lintuja ja muuta elämää neljännen kerroksen perspektiivistä eri ilmansuuntiin.
Minni antaa jo nostaa syliin ja jaksaa pienen hetken viipyä siinä, ennen kuin haluaa taas omille jaloilleen. Öisin (ja usein päivisinkin) hän kuitenkin tulee oma-aloitteisesti pötköttelemään ihmistensä vatsan tai jalkojen päälle. Minni on innokas leikkijä, ja erityisesti onkilelut ovat olleet ihania. Hän myös juttelee varsin paljon, ja aivan erityisen paljon ruoka-ajan lähestyessä (niitä ei ole hänen mielestään lainkaan riittävän usein).
Me rakastuimme Minniin jo ensi tapaamisella, mutta typykkä on kietonut meidät yhä tiukemmalle pikkuisten tassujensa ympäri.
Minea on suloinen ja kaunis, arviolta 6-8 -vuotias leikkisä tyttö, joka on alun arkuuden jälkeen rohkaistunut sijaiskodissa nopeasti.
19.8.2022
Minea on hyvin seurallinen ja haluaa olla mukana kaikissa päivittäisissä touhuissa. Leikkiminen lentävillä leluilla on hauskinta mutta oikeastaan kaikki tekeminen on mielenkiintoista ja Minea seuraakin uteliaana kaikkea pyykinpesusta ruoanlaittoon. Minea ei varsinaisesti ole sylikissa mutta haluaa paljon läheisyyttä. Hän tulee makoilemaan mielellään kainaloon tai mahan päälle. Minea on myös kova tyttö juttelemaan mutta antaa hienosti unirauhan yöllä. Ulkomaailma kiinnostaa tyttöä, joten karkailun kanssa pitää olla tarkkana. Minea tykkäisi kovasti, jos uudessa kodissa olisi lasitettu parveke tai ulkotarha.
Minea tarvitsee aktiivisen kodin, jossa sitä jaksetaan leikittää tai viedä valjaissa ulos. Minea täytyy uudessa kodissa myös totuttaa lisää hoitotoimenpiteisiin esim kynsien leikkuuseen. Minea ei hermostu suuremmastakaan lapsikatraasta mutta toisia kissoja hän ei tahdo reviirilleen. Pelästyessään tai stressaantuneena Minea saattaa murista tai jopa raapaista tai purra. Etsimme siis kotia, jossa on kokemusta aremmasta kissasta. Osittain stressikäytös johtuu luultavasti nyt sijaiskodin omasta kissasta.
Minealle etsimme siis aktiivista ja kissakokenutta kotia. Kotiin, jossa on ihan pieniä lapsia ei Minea sovi, mutta vähän isommista lapsista Minea voisi tykätä leikittäjänä, kunhan lapset ovat tottuneita kissoihin ja osaavat mennä kissan ehdoilla.
Summary in English
Minea is a sweet and beautiful 6-8 years girl who after first shyness in the foster home is now a very playful cat.
19.8.2022
Minea is very sociable and wants to be involved in all the daily activities. Most fun is chasing flying toys but she follows also curiously everything from laundry to cooking. Minea is not really a lap cat but wants a lot of closeness. This girl is also talkative but lets her carer sleep at night. The outside world interests Minea a lot so its important to ensure windows and doors are closed. Minea would love if the new home would have a glazed balcony or a catsafe outdoor garden. Minea needs an active home where people have time to play with her. She also needs to get more used to being handled, for example nail cutting still needs to be practiced.
Minea acted calm and playful when several children visited her so she is clearly used to them. However, she does not want other cats in her territory. When scared or stressed she might crowl or even scratch or bite. At least partly the stress behaviour in the foster home is caused by having to share a home with foster homes own cat.
For Minea we are looking for an active home where there would be perhaps several people playing with her. The new home should also have experience on shy cats. Minea is not suitable for a home with very small children but she could be a nice playful pet for a slightly older children that are familiar with cats.