Mindi

11/2021 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi, Vantaa (sijaiskodissa)

Mindi on reipas, sosiaalinen ja suloisen pienikokoinen tyttökissa, joka etsii kissakokenutta aikuiskotia, jossa se saisi olla ainoana lemmikkinä.

13.4.2024

Mindi saapui Rekkujen sijaiskotiin viime vuoden marraskuussa isommasta populaatiosta. Pienen prinsessan olemuksen omaava Mindi lähestyi alusta asti ihmistä rohkeasti kehräten, viihtyy hyvin ihmisen lähellä ja nukkuu mielellään vieressä. Sylissä Mindi ei kuitenkaan aina malta olla. Mindi on väsymätön leikkijä, joka kaipaa useampia leikkihetkiä päivässä ihmisten avustamana. Ruoka maistuu neidille hyvin, ja suurin herkku hänellä on kurkku, jolla palkaten Mindille on sijaiskodissa opetettu istuminen. Tämän tempun hallinta on ollut erityisen hyödyksi ruoanlaittohetkissä, joihin innokkaasti osallistuvalla neidillä oli alun perin itsepalveluote, mutta nykyään hän osaa jo odottaa kurkkuherkkuaan kärsivällisesti lattialla päivystäen.

Mindi on reippaudestaan huolimatta stressiherkkä ja hyvin pian sijaiskotiin saavuttuaan alkoi pissailla nurkkiin. Neitiä käytettiin tämän tiimoilta eläinlääkärissä, ja vaivan syyksi tarkentui idiopaattinen kystiitti. Yli vuoden sijaiskotijakson aikana Mindillä on ollut pitkiä oireettomia jaksoja, ja vaiva on saatu hyvin kuriin riittävällä hiekkalaatikkomäärällä ja niiden huolellisella sijoittelulla, virtsateiden hyvinvointia tukevalla lisäravinteella sekä Feliway-haihduttimen tuella. Mindi kuitenkin reagoi yhä satunnaisesti yllättäviin tilanteisiin ja muutoksiin yksittäisillä hudeilla. Tämän vuoksi hän tarvitsee kodin, jossa ymmärretään stressiin taipuvaista kissaa sekä siihen vaikuttavia moninaisia taustatekijöitä, ja osataan huomioida nämä kodin arjessa.

Mindin populaatiossa on todettu mykoplasmaa, klamydiaa ja kalikia, ja sijaiskotiin saapuessaan Mindillä oli flunssaoireita. Mykoplasmaan ja klamydiaan Mindi on saanut asianmukaisen antibioottikuurin, mutta kissoilla hyvin yleistä kalikivirusta hän edelleen todennäköisesti kantaa. Flunssaoireet eivät ole Mindiltä missään vaiheessa lähteneet täysin pois, mutta ovat kuitenkin selkeästi helpottuneet tukihoidon avulla, ja ovat tällä hetkellä erittäin vähäisiä, vain ajoittaisia pieniä aivastuksia. Mindille annetaan toistaiseksi jatkuvana lääkityksenä nenätippoja ja ruokaan sekoitettavaa Flumax-tahnaa. Mindi on käsiteltäessä hieman kiemurteleva ja kärsimätön, joskin perustoimenpiteet kuitenkin onnistuvat lyhyissä jaksoissa ja herkkujen avulla, ja kehitystä kärsivällisyyden oppimisessa on jo tapahtunut. Uuden omistajan on hyvä varautua jonkinasteiseen pitkäaikaiseen oireiluun flunssan osalta, sekä sen jatkuvaan lääkitsemiseen yllä mainitusti. Myös säännöllisiin hammashoitoihin (vähintään kerran vuodessa) tulee varautua, sillä todennäköisesti kalikiviruksen aiheuttama juveniili parodontiitti on heikentänyt Mindin hampaiden kuntoa, ja tämän vuoksi Mindi olikin jo menettänyt osan hampaistaan sijaiskotiin tullessaan.

Mindi etsii rauhallista, kissojen sielunelämää ymmärtävää kotia, jossa kissojen lajityypillisten tarpeiden täyttämiseen, aktivointiin ja arjen stressittömyyteen kyetään panostamaan. Neiti ei sovellu lapsiperheeseen tai koiralliseen kotiin. Mindi arvostaa ihmisen jakamatonta huomiota, ja tyytyväisyytensä takaamiseksi omalta ihmiseltä tulisi löytyä päivittäin hyvin aikaa neidin kanssa puuhailuun ja seurusteluun. Mindin terveydellisillä vaivoilla on yhteys stressiin, joten kissan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ollessa kunnossa on vaivojen kanssa täysin mahdollista saavuttaa hyvä tasapaino ja oireettomuus. Mindi palkitsee ihmisensä huolenpidosta valoisalla persoonallaan, ja olisi varmasti täydellinen apulainen esimerkiksi kotona työskentelevälle.

Kulukorvaus

Kulukorvaus 250 €. Kulukorvauksella kissa on saanut vähintään yhden kolmoisrokotteen (calici, herpes ja kissarutto), tunnistemikrosirun, se on leikattu ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissa on eläinlääkärin pintapuolisesti tarkastama, FIV-/FeLV-testattu negatiiviseksi (ellei toisin kerrota kissan kuvauksessa) ja vähintään kertaalleen madotettu. Kissan mikrosiru on rekisteröity Siruhaku.fi-palveluun.

Rekku Rescue ry on rekisteröitynyt eläintenpitäjä- ja pitopaikkarekisteriin asiakastunnuksella 17893077.

Tiedustelut

Emmi / 0503071740

Soittoajat: vain sovittaessa / please fill out the inquiry form below, or contact me via e-mail

emmirekkurescue.com

Yhteydenotot mieluiten ensin tiedustelulomakkeella.
Palaan asiaan niin pian kuin suinkin kykenen.

Avaa lomake

Tiedustelu kissasta Mindi





    Tarkista, että kirjoititi sähköpostiosoitteen varmasti oikein. Saat vastauksen tähän osoitteeseen.



    Eläin luovutetaan vain 20 vuotta täyttäneelle.















    Tiedusteluita vain varauksessani olevista eläimistä, ei muiden varaajien eläimistä.

    Emme vastaa tekstiviesteihin, soittopyyntöihin tai tuntemattomasta numerosta soitettuihin puheluihin! Muistathan, että tämä on meille VAPAAEHTOISTYÖTÄ opiskelun, palkkatyön ja muun elämän lomassa. Emme siis voi aina olla tavoitettavissa soittoaikoinakaan. Yritäthän tällöin myöhemmin uudestaan, vastaamme kyllä heti, kun voimme. Mikäli et saa meiltä vastaussähköpostia, tarkistathan roskapostikansiosi.