Mimmi

3-4v (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

16.5.2021 Mimmi sai oman kosin Viktor-kisun kaverina

***

Mimmi on nuori aikuinen tyttökissa joka opettelee vielä kotikissan elkeitä. Alun arkuuden jälkeen kesyyntyminen onkin lähtenyt etenemään mukavasti.

5.5. 2021 Mimmi tuli sijaiskotiin arkana ja hiljaisena kodinvaihtajana marraskuussa ja vietti ensimmäiset kuukaudet pääosin kaappien ja sohvan alla. Luottamusta ihmisiin rakennettiin hitaasti Mimmin ehdoilla ja nykyisin tyttö on reipastunut huomattavasti. Tällä hetkellä Mimmiä voisi kuvata rauhalliseksi ja itsenäiseksi neidiksi, joka hengailee mielellään ihmisten kanssa omilla ehdoillaan. Hän hakeutuu mielellään ihmisten kanssa samoihin tiloihin ja seurailee kodin touhuja uteliaana, mutta ei tunge iholle. Ihmisten liikkuminen ja äänet eivät enää Mimmiä säikäytä, vaan tulee jo kohti uusia tilanteita uteliaana, jopa ulko-ovelle vieraita vastaan. Tosin imuroinnista hän ei pidä, eikä äkkinäisistä äänekkäistä yllätyksistä selän takana, silloin sohvanalus kutsuu.

Mimmi leikkii mielellään niin yksin kuin ihmistenkin kanssa. Lempilelu on keittiön matto, jonka reunan kanssa ottaa matsia monta kertaa päivässä ja rakastaa sen alle piilotettujen lelujen saalistamista. Myös laserlelu, sulkakepit ja pallot, etenkin pientä ääntä pitävät ja sählyn pelaaminen ovat Mimmi mieleen – torjuntakäpälä toimii salamana! Mimmi on myös opettanut ihmiset noutamaan palloja. Yksi jokapäiväisistä aktiviteeteista on kuivaraksujen syöminen aktivointileluista.

Mimmi on myös ymmärtänyt alun arkuuden jälkeen, kuinka hyvältä rapsutukset tuntuvat. Ensimmäiset sanat kuultiin näissä yhteyksissä monen kuukauden hiljaisuuden jälkeen. Nykyisin Mimmi pyytää hellyyttä monta kertaa päivässä kujertamalla ja kierimällä lattialla etenkin omilta ihmisiltään. Pääosin Mimmi osaa ottaa jo hellyyttä hyvin vastaan, mutta välillä ottaa kädestä tassuilla kiinni ja näykkää hellästi joko leikkiäkseen tai ilmoittaakseen, että nyt riittää. Menee raukka välillä vähän sekaisin hellyyden huumassa 😊.

Mimmi ihastui alkuun sijaiskodin olohuoneen sohvaan, jonka alla nukkui kaikki päivät ja leikki vain sen alla. Nykyisin pääasiallinen nukkumapaikka on keittiön pöydän alla tai yläkerran sohvalla. Sohvalla samaan aikaan ihmisten kanssa, ihmisen kyljessä, saati sylissä Mimmi ei vielä viihdy, mutta sitä harjoitellaan parhaillaan herkkujen avulla ja edistymistä on tapahtunut. Nostamiseen Mimmi suhtautuu vielä epäilevästi, eikä ymmärrä, miksi tassut pitäisi irrottaa lattiasta. Tästä on uuden kodin hyvä jatkaa harjoituksia.

Mimmi on palvelijoilleen helppo hoidettava. Niin märkä- kuin kuivaruokakin on aina maistunut hyvin, hiekkalaatikolla käynti on sujunut moitteettomasti ja kynsien teroitus osuu pääsääntöisesti raapimapuuhun, joskus harvoin sohvaan. Yöt Mimmi viihtyy omissa oloissaan, eikä herättele isäntäväkeä keskellä yötä kuin satunnaisesti, jos tulee tarve jahdata golfpalloa kovalla kolinalla rappusia pitkin alas. Mimmin mielestä kissan paikka on lattialla tai korkeintaan sohvan korkeudella eli toistaiseksi ei ole merkkejä kissoille tyypillisestä kiipeilystä korkeuksissa tai tavaroiden tiputtelusta hyllyiltä. Ulkona Mimmi ei ole käynyt, eikä hänen kanssaan ole kokeiltu valjaita eikä kynsien leikkausta, koska syliin nostamisen ja käsittely suhteen on vielä niin epäluuloinen.

Mimmi on tällä hetkellä allergiaruokavaliolla sitkeän korvatulehduksen vuoksi ja ruokavalio tuntuu toimivan. Korvat ovat pysyneet hyvässä kunnossa, eikä Mimmi ole niitä enää raapinut. Uusi koti voisi varovasti lähteä kokeilemaan ruokavalion laajentamista yksi raaka-aine ja kissanruokamerkki kerrallaan seuraten miten korvat reagoivat. Ennen allergiaruokaan siirtymistä Mimmille maistui lähes kaikki eli nirsoilusta tuskin on huolta.

Mimmi ei varsinaisesti ole enää superarka, mutta on tarkka ihmisten lähestymisyritysten suhteen ja tarvitseekin rauhallisen kodin, jossa jatketaan luottamuksen rakentamista ja annetaan Mimmille tarpeeksi omaa tilaa. Mimmi palkitsee kärsivällisyyden osoittamalla selkää kiintymystä omiin ihmisiin. Mimmi sopii parhaiten kotiin, jossa ei ole pieniä lapsia, mutta teini-ikäisiä nuoria sietää hyvin. Mimmin suhtautumisesta koiriin tai muihin kissoihin ei ole kokemusta, mutta viihtyy ainakin hyvin ainoana kissana. Myös ihmisiä rakastava sosiaalinen tyttökissa voisi sopia kaveriksi näyttämään, kuinka ihmisistä voisi hyötyä vielä enemmän ja ehkä sitä kautta ehkä oman ihmisen sylikin joku päivä vielä tuntuisi hyvältä.

Summary in English

Mimmi is still quite shy but she is slowly learning how to be a proper cat. She is scared of loud noises and sudden movement, but likes to hang around people and is starting to enjoy being petted. She still has a long way to go, so new home should be prepared that she is still timid and needs a lot of time and patience.

Mimmi had an resilient ear infection that did’t respond to medication so is likely that it is allergy-based. So now she is on a hypoallergenic diet and ears are getting better. New home should continue this diet.

Because she is so shy, we don’t recommend her to a home with little children.