7.4.2022 Mimi löysi kodin perheensä ainoana silmäteränä Helsingissä.
***
Herttainen kissarouva Mimi etsii omaa, rauhallista ja rakastavaa kotia.
16.3.2022 9-vuotias Mimi saapui sijaiskotiin kodinvaihtajana helmikuun alussa. Kovin kauaa muuton
aiheuttamasta järkytyksestä ei tarvinnut toipua, kun Mimi oli jo valitsemassa lempipaikkojaan
asunnossa ja valmis vastaanottamaan ihmispalvelijaltaan silityksiä. Myös ruoka maistui hänelle hyvin,
ja ensimmäiset matolääkkeetkin menivät ruoan mukana sujuvasti.
Itsenäinen Mimi viihtyy hyvin omassa rauhassaan, mutta aina välillä hän hakeutuu ihmisen seuraan
juttelemaan ja leipomaan. Leikkimäänkin hän saattaa toisinaan intoutua. Vieraita Mimi tuntuu vielä
hieman jännittävän ja vieraiden tullessa hän voi vetäytyä sohvan alle, mutta oman ihmisen silityksistä hän yleensä nauttii. Erityisesti iltaisin ja aamuisin hänet löytää usein ihmisen vierestä kehräämästä. Sylissä Mimi ei kuitenkaan viihdy, ja kynsienleikkuun ja muun käsittelyn osalta hän kaipaakin vielä kärsivällistä totuttelua.
Hiekkalaatikkokäynnit hoituvat Mimiltä ongelmitta, eikä terveydessä ole tällä hetkellä muuta
moitittavaa kuin ylipaino, jota rouvalle on päässyt kertymään. Sijaiskodissa Mimin ruokahalu on ollut
vaihteleva, herkut luonnollisesti maistuisivat aina. Laihdutusprojekti on kuitenkin saatu hyvin alkuun,
ja sitä on tärkeää jatkaa myös uudessa kodissa. Iän mukanaan tuomiin eläinlääkärikäynteihin ja
säännöllisiin hammastarkastuksiin tulee myös varautua.
Koska tietoa Mimin suhtautumisesta muihin eläimiin ei ole, sopisi hänelle todennäköisesti parhaiten
rauhallinen aikuiskoti, jossa hän pääsisi viettämään eläkepäiviään perheen ainoana lemmikkinä.
Summary in English
Mimi is a gentle 9-year-old ladycat looking for a new home in a calm and loving environment,
ideally with no other pets. Though quite independent by nature, Mimi usually enjoys being petted
by a familiar person and, especially in the evenings and mornings, she can be found purring next
to a human. However, she doesn’t like to be picked up and will still need some time to get used to
being handled. Mimi is currently on a diet to lose weight, which is something that needs to continue
in her new home. Otherwise Mimi is a healthy and very clean cat. As she gets older, regular
veterinary checkups will naturally be necessary.