Milli

Lisätty sivulle: 2007-08-06

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Viro

Milli
9/2007 Milli muutti omaan kotiin Hyvinkäälle.

***

Kuulumisia kodista:

10.10.2008 Tässä uusia kuvia Milli kissasta. Milli ei ole enää pieni ja rähjäinen pikkukissa. Se on kasvanut jo aikuisen kissan mittoihin.

****

Ihana pieni Milli- kissa muutti luokseni 1.syyskuuta. Aluksi Milli oli vähän arka, mutta jo seuraavana päivänä hinkui läheisyyttä. Milli on tosi utelias ja leikkisä kissa. Jo ensimmäisenä iltana se uskaltautui rohkeasti tutustumaan ympäristöönsä. Ja toisen kissani kanssa se tulee todella hyvin toimeen, ne aina painivat yhdessä, mutta vaikka Milli aloittaakin niin se jää aina kakkoseksi. :D Milli kehrää tosi paljon ja todella äänekkäästi. Heti kun sitä alkaa silittää alkaa kuulua kova kehräys. Miten noin pienestä kissasta voi edes lähteä niin kova ääni?

Milli on todella hellyyden- ja läheisyydenkipeä, yölläkin se haluaa tulla viereen nukkumaan ja mahdollisimman lähelle. Monena yönä herään kun sen karvat kutittaa naamaa. :D Millin silmä alkoi tulehtua, joten vein sen eläinlääkärille. Eläinlääkäri sanoi, että Millillä on luultavasti kissaflunssa- virus. Tulehdukseen saatiin suun kautta annettavaa antibioottia ja lisäksi antibioottisia silmätippoja. Silmätulehdus lähti, virus tietenkin jäi, mutta eihän se Millin menoa haittaa. Riehakas pikku kissa, aina joka paikassa!

***

NAARAS, noin 3kk (elokuussa 2007) / Järvenpäässä

22.8.2007 Milli on tosi pieni ja tosi kaunis vähän normaalia pidempikarvainen tyttö. Milli on pörröpää joka on pari kertaa sähähtänyt, mutta on kyllä ollut sylissä ilman ongelmaa ja leikkimisestä tämä tyttö tietysti tykkää.

6.8.07 Suloinen pieni Milli-tyttö odottaa omaan kotiin pääsyä hoitopaikassa.

KULUKORVAUS leikatusta aikuisesta kissasta on 100€ ja leikkaamattomasta pennusta 90€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel- ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.