Mikke (nyk. James)

Lisätty sivulle: 2008-06-13

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Viro

Mikke (nyk. James)
30.7.2008 MIKKE MUUTTI OMAAN KOTIIN TOISEN KISSAN KAVERIKSI

****

KUULUMISIA omasta kodista:

Kuulumisia nyt kun Mikke, nykyisin James, on ollut meillä nelisen viikkoa. James tuli meille täältä Rekkujen kautta pari vuotta sitten tulleen Pennin (entiseltä nimeltään Ilona) kaveriksi. James kotiutui aivan sillä sekunnilla, kun tuli ovesta sisään, se oli heti tutkimassa ja tutustumassa, todella rohkea ja reipas pentu ja vallaton :) Tarkoituksena oli ensin pitää joitain päiviä Jamesta toisessa huoneessa, että kisujen hajut sekoittuvat mutta eihän siitä tullut mitään kun molemmat kisut kyttäsivät kumpikin oven omalla puolellaan, että mitä siellä toisella puolella on. Päästinkin sitten Jameksen jo ensimmäisenä iltana hieman tutkimaan muutakin osaa asunnosta ja Penni katseli kiipeilytasolta pikkuisen touhuja. Toisena päivänä kisut innostuivatkin jo leikkimään ja nyt meno on jo aikamoista kun kisut juoksevat peräkanaa ympäri asuntoa ja painivat. Välillä rauhoittuvat nukkumaan yhdessä kasassa ja Penni huolehtii, että James on varmasti puhdas. Tässä muutama kuva Jameksesta ja kisuista yhdessä. Yksi yllätys tosin on tässä tullut kun kävimme rokotuksissa, James onkin ilmeisesti tyttökissa! Nimeksi ehti jo iskostua päähän tuo James niin kai se sitten on James niminen tyttökissa :) James on ihan pojan näköinenkin mielestäni leveine poskineen ja isoine tassuineen :)

T:Terhi

****

UROS, noin 2,5kk (kesäkuussa 2008) HUOM! luovutusikä 3kk

13.6.2008 Sisarukset Miisa ja Mikke meinasivat kokea kovan kohtalon “uintireissulla” jossa ne aiottiin hukuttaa, mutta nyt ne odottavat onneksi turvassa omaan kotiin pääsyä joko yhdessä tai erikseen.

Kertomusta Tallinnasta:
2-2,5 kk sisarukset- oranssi tiikeripoika ja kilppari-tyttönen

Pikku ihannukset syntyivät kotikissalla, olivat haluttu perheeseen ja rakastettu. Mutta yhtäkkiä 1kk pennua enää ei haluttukan ja päädettiin lähettää ne uimaan- kaunisti sanottu “hukutus“. Onneksi pennut pääsivät kotihoidoon ja saavat nauttia elämää. Iloiset, leikkisät ja vallattomat, tarmokat ja aktiiviset, ei pelkää mitään eikä ketään, menivät heti uudistumaan ja tutustumaan paikalliskissojen myös isouroksin kanssakiin.
Kauniit, terveet ja ihanat lemmikit!

KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Yli 6kk ikäiselle kissalle on tehty lisäksi myös fel ja fiv -testit. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.