Mestari (nyk. El Gato)

Lisätty sivulle: 2013-09-18

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Mestari (nyk. El Gato)
23.10.2013 Mestari sai kodin Helsingistä Toto koiran kaverina.

***

Kuulumisia kodista:

31.10.2013 Gato on kotiutunut, ainakin meidän mielestämme, oikein hyvin. Keskiviikkoillasta perjantai-iltaan pidimme sitä vieras/työhuoneessani, jossa kulmasohva, jonka alla oli turvallista lymytä, mutta jonka nojalta näki hyvin myös ulos. Gato halusi seuraa; heti ekana aamuna alkoi kova naukuminen, kun kuuli meidän heränneen. Vietimme paljon aikaa huoneen lattialla istuskellen, myös Toto-koira. Toto osoittautuikin varsinaiseksi vetonaulaksi, sillä sen tekemiset saivat Gaton aina kiinnostumaan. Jo torstai-iltana se rupesi pyrkimään ulos huoneestaan muita maisemia tutkimaan. No, perjantai-iltana sitten avasimme oven ja siitä saakka Gato on liikkunut vapaasti koko talossa ja tutkinut kaikkea.

Ruoka on maistunut Gatolle todella hyvin koko ajan; käsittämätöntä, kuinka paljon noin pieneen kissaan mahtuu! Wepe osti sille luomujauhelihaa viikonlopuksi; sehän oli varsinainen hitti. Sitä sitten sekoitamme kissan märkäruokaan ja kaikki häviää parempiin suihin. Ruoka-ajat ovat varsinainen riesa, koska Gato on niin perso ruualle, että yrittää vaikka ruokapussiin heti jotain saadakseen. Yritän opettaa odottamaan -ei helppo homma, mutta Gato ei vielä ymmärrä, että olen vielä jääräpäisempi, kuin se! Raksuvalintamme ei ilmeisestikään myöskään ollut huono, sillä niitä kuluu päivän mittaan runsaasti. Ihmetystä herätti myös ulos tulevan tavaran määrä; miten pieneen kissaan mahtuu noin paljon kakkaa kerrallaan!?

Hiekkalaatikot ovat tällä hetkellä yläkerran kylpyameessa ja alakerran rappusten alla. Toimii tosi hyvin, ei mitään ongelmia.

Wepen rappusten tolppaan virittämä kiipeilypuu on otettu ahkeraan käyttöön. Puiset avorappuset siinä ympärillä ovat oiva temppurata. Koiran lelut ovat tosi kivoja, Toto taas on ihan innoissaan kissaleluista. Välillä Toto tekee kiusaa Gatolle viemällä tämän suosikkilelun ja lällättelemällä tälle: ota vaan, jos haluat ja uskallat… Ylipäätään Toto ja Gato ovat tulleet juttuun tosi hyvin: koko viikon aikana on kaksi kertaa alussa tapahtunut niin, että Gato on sähissyt Totolle ja Toto haukkunut Gatolle. Kumpikaan ei ole tehnyt mitään, vaan yleensä jompi kumpi koki tilanteen uhkaavaksi. Nyt Toto pelkästä elämisen riemusta saattaa ohi kulkiessaan haukahtaa Gatolle, joka ei ole moksiskaan. Gato saattaa puskea Totoa, eikä tämä ole milläänsäkään. Molemmat nuuskivat toisiaan ja saattavat esimerkiksi nukkua vierekkäin. Toto saa aina ulkoilusta palattuaan namipalan. Nyt poikia istuu kaksi rivissä, sillä Gato on myös ymmärtänyt, miten homma toimii, myös istumisen osalta :).

Gato on todella utelias ja rohkea. Joka paikassa aina mukana osallistumassa. Imuri, fööni tai muut kovat äänet eivät pelota. On todella sosiaalinen; jos vaikka makaan sohvalla lukemassa, pitää tulla viereen nukkumaan. Tietokoneella istuu tai makaa vieressä ja keittiössä joka tapauksessa aina mukana. Perjantaista alkaen myös sängyssämme; nukkuu vieressä tyytyväisenä ja jos huomaa jomman kumman olevan hereillä, tulee puskemaan poskea tai kellistyy ja tarjoaa mahaansa raputettavaksi. Yötkin ovat alkaneet rauhoittua: aluksi rumbasi lähes koko yön, mutta pikku hiljaa on nukkunut yhä pidempään. Tänään aamulla heräsi vasta klo 5!

Gato alkaa selvästikin luottaa meihin, vieraita vähän oudoksuu ja lämpeneminen kestää aikansa (siis lapsemme, sisko ja mummi, jotka käyvät aika usein). Otamme usein syliin, eikä enää edes vastustele, päin vastoin. Tulee myös itse työntämään nenänsä poskeen. Kehrääminen jatkuu voimakkaana edelleen. Usein naukuu itsekseen, mikä meille oli aluksi outoa. Mietimme, onko jotain pielessä tai muuta. Myöhemmin olemme tulleet siihen tulokseen, että kaikki on hyvin, Gato vain keskustelee. Jos olemme väärässä, kertokaa ihmeessä!

Kaiken kaikkiaan tuntuu, kuin Gato olisi ollut meillä aina. Tuntuu, että Gato on osaksi koira ja Toto osaksi kissa, joten päästään aika lähelle samaa eläintä :). Aamuherääminen on hauskempaa, kun se ei enää olekaan vain viime tingassa heräämistä ja itsensä valmiiksi laittamista, vaan parin tunnin rupeama ruokkimisineen, leikkimisineen, paijauksineen ja ulkoiluineen. Suurkiitos teille molemmille, että olette mahdollistaneet tämän

***

Leikattu urospentu, noin 3kk (syyskuun puolivälissä 2013), kotihoidossa Espoossa.

Kuulumisia kotihoihosta:

15.10.2013 Mestari on kotiutunut hoitopaikkaansa tosi hyvin ja löytänytkin sieltä uuden sydänystävän, hoitopaikan koiran. Mestari on kova kehräämään ja viihtyy hyvin sylissä.

30.9.2013 Mestari on melko rauhallinen poikakissanpentu. Mestari on pienen elämänsä aikana nähnyt ja kokenut jo kaikenlaista. Kissanpentu veljineen hylättiin Satakuntalaiseen roskikseen, josta pojat onneksi bongattiin ja toimitettiin paikalliseen löytöeläinkotiin. Kaikkiin pentuihin oli roskalaatikosta tarttunut ulkoloisia, minkä seurauksesta kissojen turkit piti leikata.

Mestari on luonteeltaan suhteellisen rauhallinen, vaikka välillä poika intoutuukin pentumaisiin jahtausleikkeihin veljestensä kanssa. Sylissä Mestaria ensin hieman jännittää, mutta hetken päästä poika rauhoittuu. Mestari on kova kehräämään. Tämän tasaisen pörinän saa aikaiseksi esimerkiksi herkullinen ruoka, pehmeä peti, kissakaveri tai hoitajan silitys. Mikäli tuleva koti näkee hieman vaivaa pennun sosiaalistamisessa, tästä pojasta todennäköisesti kasvaa varsinainen sylikolli.

22.9.2013 Veljekset siirtyivät uuten hoitopaikaan Espooseen. Kuvia ja kuulumisia tulossa kunhan kotihoitaja pikkuisiin ensin tutustuu.

18.9.2013 Veljekset Maestro, Mestari, Masteri ja Monsteri löydettiin hylättyinä roskakatoksesta Satakunnasta. Ensialkuun talteen saatiin vain kolme pentua, onneksi viimeinekin karkulainen saatiin kiinni ja toivoa sopii ettei pentueessa ollut enemmän pentuja vaan kaikki olisivat nyt tallessa.

Tullessaan hoitoon pennut olivat aivan täynnä ulkoloisia ja saivatkin heti ensimmäisenä hoitopaikkaan tullessaan ulkoloishäädön ja niille aloitettiin matolääkekuuri. Nyt pojat on jo pesty ja puunattu, tarkastettu eläinlääkärissä ja rokotettu ensimmäisen kerran. Viikonloppuna edessä on kastrointi.

Lisätietoja ja kuvia tulossa.

HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta niin ota yhteyttä varaajaan puhelimitse. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi. Kissanpentujen luovutusikä on vähintään 12 viikkoa.

KULUKORVAUS leikatusta kissanpennusta on 180€. Kulukorvauksella kissanpentu on steriloitu, ja se on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun. Kissanpentu on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun.