20.4.2021 Merit muutti uuteen kotiin ainokaiseksi lemmikiksi ja on nyt omistajansa silmäterä.
***
Merit on kiltti ja ihmisläheinen tyttökissa, joka rakastaa ruokaa, rapsutuksia ja leikkimistä. Hurmaava Merit luovutetaan uuteen kotiin ainoaksi kissaksi.
1.4.2021
Merit palautui yhdistykselle etsimään kotia itsestään riippumattomista syistä. Merit on hurmaavan utelias ja leikkisä kissatyttö, joka nauttii kiipeilymahdollisuuksista. Merit asui pentuna Viron kaduilla ja oli sen jälkeen sille epäsopivissa oloissa, missä muut kissat häntä kiusasivat. Näistä kokemuksista johtuen hän voi olla uusissa tilanteissa varuillaan ja luikkii nopeasti piiloon. Sijaiskodissa ensimmäiset tunnit kuluivat pesukoneen takana perimmäisessä nurkassa, kaapissa ja peiton alla. Tukikohta löytyi pian korkealta eteisen kaapin päältä korista, mistä käsin saattoi turvallisesti lähteä tutkimaan ympäristöään.
Nopeasti muutostilanteen jälkeen Meritistä nousi näkyviin aivan uudet puolet. Tyttö kiehnää jaloissa varsinkin ruuan toivossa ja nauttii rapsutuksista omilla ehdoillaan. Ruoka kuuluu lempijuttuihin ja pienet korvat nousevat korista näkyviin aina kun keittiöstä kuuluu rapinaa. Merit tykkää katsella ikkunasta mailman menoa ja leikkiä itsekseen pyydystäen omia lelujaan. Lyijykynän varastaminen ja jahtaaminen kuuluu lempiharrastuksiin, samoin namujen etsiminen ympäri asuntoa. Aamuisin matot ovat usein uudessa järjestyksessä tytön ravailun jäljiltä!
Ruoka Meritille maistuu erittäin hyvin, vaikka hampaat on pari vuotta sitten jouduttu kokonaan poistamaan niiden huonon kunnon vuoksi. Kuivamuonaa ei saa hänelle siis antaa, mutta vedessä pehmeäksi turvotettuna sekin menee ongelmitta.
Käsittelyn suhteen Meritillä on vielä opettelemista. Namien perässä tyttö tulee syliin, muttei muuten siinä viihdy. Nostaminen aiheuttaa Meritille vielä stressiä, ja pakotettuna tyttö saattaa raapia ja rimpuilla. Siksi edellisessä kodissa kynsienleikkuu on hoidettu eläinlääkärissä. Sijaiskodissa on kuitenkin näkynyt jo paljon edistystä, mutta kissan käytöstä tulee uuden omistajan osata tulkita ja edetä pienin askelin.
Merit on aivan ihana, hurmaaava luonne, joka kaipaa ymmärtävää ihmistä. Merit etsii loppuelämän kotia, jossa olisi paljon kiipeilytasoja, aktiviteetteja ja tilaa. Kissakokemus ja aito halu perehtyä kissan käyttäytymiseen ovat tärkeitä ominaisuuksia uudessa kodissa. Merit luovutetaan ensisijaisesti ainoaksi kissaksi, sillä tytöllä on muista kissoista huonoja kokemuksia. Lapsiperhe ei ole Meritille sopiva ympäristö.
3.8.2019
Merit matkusti Jyväskylään asti uuteen kotiinsa ainokaiseksi kissaksi.
16.7.2019
Merit on pian neljä vuotta täyttävä utelias tyttö, joka tuli Rekku Rescuelle kodista, jossa muut kissat kiusasivat sitä. Aluksi Merit oli uudessa sijaiskodissaan hyvin varautunut ja piileksi toinen toistaan kummallisemmissa piilopaikoissa, kuten pesukoneen takana tai sohvan sisällä. Ei kuitenkaan mennyt montaakaan päivää, kun uteliaat pikkusilmät alkoivat tarkastella uutta ympäristöään kiinnostuneena, eivätkä sijaisperheenjäsenten lähestyvät kädetkään enää pelottaneet. Aika pian Merit hoksasi, että rapsutukset ovatkin ihan parasta!
Merit on nyt ollut sijaiskodissaan kuukauden, ja hänestä on kuoriutunut leikkisä ja hellyyttä kaipaava pikku tyttökissa, joka kömpii sijaisäitinsä viereen kehräämään yöksi ja kiehnää jaloissa etenkin aamuisin ja ruoka-aikaan. Ihan syliin asti Merit ei ole vielä uskaltanut tulla, mutta muuten pitää vieressä pötköttämisestä ja läheisyydestä. Rohkaistuttuaan Meritistä on paljastunut myös sen seikkailullisempi puoli, sillä sen lempipuuhaa on erilaisten lelujen jahtaaminen, maailmanmenon tarkastelu ikkunasta ja korkeisiin paikkoihin kiipeäminen. Uudessa kodissa olisikin hyvä olla mahdollisimman paljon virikkeitä uteliaalle neidille.
Koska Meritin hampaista ei ole huolehdittu aiemmin, ne täytyi valitettavasti kaikki poistaa eläinlääkärissä. Se ei kuitenkaan ole Meritin menoa hidastanut, ja ruokakin maistuu hyvän ruokahalun omaavalle katille entisen malliin. Kovat ja rouskuvat välipalat ovat kuitenkin nyt kiellettyjen ruokien listalla. Koska Meritillä on huonoja kokemuksia yhteiselosta muiden kissojen kanssa, luovutetaan se uuteen kotiin ainoaksi kissaksi tai tapauskohtaisesti rauhallisen ja ystävällisen tyttökissan kaveriksi.
Summary in English
Merit is a kind and loving female cat, who needs an understanding family who will give her all the time and love she needs.
1.4.2021
Merit was already once rehomed by Rekku Rescue, but she had to be returned to us due to reasons that were not directly related to her. Merit is a curious cat who loves climbing and playing. Stealing her caretaker’s pencil and playing around with it is one of her favourite hobbies. Merit loves to be pet on her own terms, but she is not willing to be held. If forced, Merit will scratch and try to get away. Her new owners should have experience with timid cats and skills to read the cat and it’s gestures and expressions.
Due to the poor condition of her teeth, all of them had to be removed a few years ago. Therefore she can only eat wet food and soft treats. Merit will be adopted out as an only pet, since she has bad experiences of other cats.