Melutha

01.06.2018

Alkuperä: Suomi

Melutha on lähtöisin Kanta-Hämeen alueelta kissapopulaatiosta, josta on tullut useampi kissa etsimään uusia koteja Rekku Rescuelle. Melutha on asunut ensimmäiset viikkonsa villinä ja vapaana maalaistalon pihapiirissä, eikä sillä ollut ihmiskontakteja ennen kuin se saapui rekkujen sijaiskotiin 4.9. Olikin iso yllätys, että Meluthasta paljastui suht reipas ja kesy tyttö! Tällä hetkellä Melutha on samassa hoitopaikassa oletetun veljensä Pauluksen kanssa.

Meluthan tulevassa kodissa tulee olla seurana leikkisä ja kiltti tyttökissa, johon neiti saa tukeutua jännittävissä tilanteissa ja jonka viereen voi käpertyä nukkumaan. Ihan pienten lasten perheeseen Melutha ei välttämättä ole juuri se oikea kissa, mutta isommat leikittäjät saattaisivat olla sen mieleen.

24.10.2018

Melutha muutti uuteen kotiin toisen kissatytön kaveriksi. Muutaman päivän eristyksen jälkeen heidät yhdistettiin ja heti samana iltana oli jo yhteinen pesuhetki. Meluthalla on päivisin vauhti päällä mutta iltaisin parhain nukkumapaikka löytyy omistajan läheltä – mahdollisesti jopa kasvojen päältä.

27.9.2018

Melutha tykkää silityksistä ja se painautuu mielellään ihan kainaloon kehräämään sylissä ollessaan. Toki vilkkaan pennun maltti ei riitä pidempään sylittelyyn, vaan pian pitää taas päästä leikkimään ja riehumaan veljen kanssa. Melutha nauttiikin, kun sen kanssa jaksaa leikkiä ja heilutella huiskaa – sen perässä Melutha tekee hienoja hyppyjä ja menee minne vaan. Vaikka Melutha onkin reipas, niin äkkinäiset liikkeet sitä vielä pelottavat, ja silloin se väistää ihmistä.