Meeri
Lisätty sivulle: 2015-05-26
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
Tytöt ovat olleet meillä nyt tasan kaksi viikkoa ja ovat kyllä olleet hurjan kiltisti. Alusta asti kaikki tarpeet on tehty omaan hiekkalaatikkoon. Silloinkin kun se toimi turvapaikkana vastaan pahaa maailmaa (se on nääs kannellinen). Nyt ei tyttöjen tarvitse enää lymytä hiekkalaatikossa, vaan lötköttelevät milloin missäkin mukavassa paikassa. TV-taso on oikein hyvä rentoutumis- ja tarkkailupaikka.
Meeri on alusta alkaen ollut rohkeampi kuin Maikki, mutta nyt roolit tuntuvat vaihtuneen. Maikki kaipaa enemmän läheisyyttä, on tullut jopa sohvalle viereen makoilemaan paijattavaksi. Maikki voisi leikkiä loputtomiin. Meeri kyllästyy vähän aikaisemmin ja menee lipaston alle lepäämään. Meeri vaikuttaa isompikokoiselta kuin Maikki, on tainnut käyttää hyväkseen Maikin alkuvaiheen arkuutta ja syönyt kaverin eväät.
Emme ole vielä päästäneet kissoja kaikkiin huoneisiin ja niiden uteliaisuus onkin loputon. Heti kun ovi avautuu, sinne on livahtamassa kaksi tutkimusmatkailijaa. Niiden poissaamiseksi ei-halutuista paikoista on onneksi takuuvarma keino: namupussin rapistelu.
Tytöt eivät anna käsitellä itseään, enkä uskalla vielä edes ajatella kynsien leikkausta. Jotta siinä joskus edes onnistuttaisiin, olen alkanut opettaa niille tassun antamista. Loputon ahneus namipaloille auttaa hyvin tässä. Yllärinä Maikki on ollut hyvin mukana, ja antaa jo kivasti pitää tassusta kiinni. Meeriä se pelottaa niin paljon, että se teeskentelee ettei edes välitä koko namipaloista ja kääntää selkänsä tai lähtee kokonaan pois. Nyt kolmantena harjoituspäivänä Meerikin on jo muutaman kerran antanut pitää tassusta.
Olemme tosi iloisia, että otimme molemmat kissat. Maikki ja Meeri hoitavat toisiaan ja leikkivät ja painivat yhdessä. Välillä ne nukkuvatkin yhdessä kasassa.
***
Leikattu naaras, noin 7 kk.
16.6.2015 Lisätty Meerille kuva ja uusia kuulumisia.
Meeri on reipastunut alkuajoista kovasti ja alkanut todenteolla nauttia rapsutuksista ja huomiosta. Meeri tulee aina heti moikkaamaan ja kieppumaan jalkoihin kun kotihoitaja saapuu kotiin ja aloittaa heti hurinan kun saa rapsutuksia. Vieraampia ihmisiä Meeri tulee uteliaana katsomaan ja antaa välillä rapsuttaakin. Meeri myös pitää huolen, että kotihoitajan ei tarvitse tehdä tylsiä juttuja kuten hampaiden harjausta ja ruoanlaittoa itsekseen.
8.6.2015 Lisätty Meerille uusi kuva! Meerin ja Maikin siskot ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa. Missä olisi näillä kauniille neitokaisille oma koti? Tytöt ovat keskenään hyviä kavereita ja muuttaisivat mielellään vaikka yhdessä omaan kotiin.
26.5.2015 Mailis, Maikki, Meeri ja Monna ovat suloisia raitapaitoja, jotka etsivät kotia joko yhdessä jonkun siskoistaan kanssa tai reippaan tyttökissan kaverina. Meeri oli hoitopaikkaan tullessaan kovin ujo ja viihtyi enimmäkseen ikkunalaudalla verhon takana piileskelemässä. Pikku hiljaa Meeri on rohkaistunut, joskin säikkyy vielä helposti kovia ääniä ja nopeita liikkeitä.
Meeri osaa siististi käydä hiekkalaatikolla ja syö reippaasti, etenkin raksut ovat kovasti mieleen. Meeri on alkanut ymmärtää rapsutusten päälle ja pitää erityisesti leuan alta rapsuttamisesta. Meeri leikkii mielellään ihmisen ja toisten kissojen kanssa.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun






