9.1.2022 Meera löysi oman kodin ja kissakaverin Helsingistä.
***
Meera on utelias. leikkisä ja lempeä kotitonttu, joka etsii kissaa puhuvaa kotia nuoren, leikkisän ihmisrakkaan narttukissan kaverina.
21.12.2022 Meera saapui kotihoitoon elokuun puolivälissä galaksipentueeksi nimetyssä porukassa. Alun perin isosta kissapopulaatiosta pyydystetty kissa oli tullessaan möhömahainen, nälkiintynyt pentu, jolla oli loisia ja korvapunkkeja. Nämä hoidettiin asianmukaisesti. Ensimmäiset viikot pikkiriikkinen pentu vietti aika lailla piilossa, mutta rohkaistui pian tutkimaan maailmaa muiden pentujen kanssa. Meerasta kuoriutui todella utelias pieni kotitonttu, joka osallistuu niin kodin korjaustöihin kuin vessassa käynteihin. Meera rakastaa leikkimistä ihmisen ja muiden kissojen kanssa, mutta ahertaa pulmien kanssa sinnikkäästi itsekseenkin, on kyseessä sitten pienen pallon tai rapisevan kassin kesytys. Pikku kissa tulee aamuisin häntä pystyssä vastaan ja saattaa palkita kotiintulijankin ovella tervehtien. Rapsutuksetkin ovat useimmiten jo mukavia. Uuden kodin on kuitenkin kärsivällisesti varauduttava totuttamaan Meeraa käsittelyihin, kuten nostamiseen. Meera ei sovi pikkulapsiperheeseen. Leikkisä, ihmissosiaalinen narttukissa helpottaisi Meeraa kotikissakoulun jatkoluokilla. Isossa kissapopulaatiossa jylläsi hengitystieviruksia ja kettujen keuhkomatotartunta. Tämän seurauksena Meera tuhisee ja silmät saattavat ajoittain vuotaa.