Maya
Lisätty sivulle: 2010-03-08
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

****
Kuulumisia ja kuvia kodista:
26.6.2015 Kevät ja kesä on menneet hyvin, ja vietimme tossa hieman Maijan 20-vuotissynttäreitä. Ajatella, Maija on jo 20 ja pirteä mummo on vielä. Iän kyllä jo huomaa, kun jo hieman liikkeet hidastuu, eikä jaksa pomppia kovinkaan paljon. Siksi on hieman korokkeita laitettu että pääsee sohvaan, tuoleille ja sänkyyn. Muuten Maija on ollut terveenä, silmät on kirkkaat ja leikkiäkin vielä jaksaa välillä. Maija ulkoilee myös hieman pienellä pihalla, istuksii portailla tai seikkailee ruohikolla. Hankimme pari nojatuolia lukunurkkaukseen, mutta Maija on ominut ne täysin! Kiipeilypuu ja omat pedit ja korit jäivät aivan toiseksi kun nojatuolit ovat vain parhaat nukkumiseen ja oleskeluun… Noh, ihmiset istuvat niissä kun kerkiävät, ja Maijaa ei poiskaan ajeta vaan saa ihan rauhassa kuorsata tuoleilla (vaihtelee siis kahden tuolin välillä:)). Mukavaa kesää Maijalta perheineen!
26.3.2014 Heipä hei! Pitkästä aikaa taas Maijalta terveisiä! Ohhoh, pitäisi muistaa vähän useammin päivittää kuulumisia. Maija voi oikein hyvin. Tuossa viime syksynä oli pientä akuuttia vatsatulehdusta ja siihen saatiin pari antibioottikuuria. Maksa-arvot olivat myös hieman koholla joten siirryttiin erikoisruokaan. Sen jälkeen Maija on voinut taas hienosti, on kiinnostunut taas ihmisten puuhista ja leikkimisestäkin. :)
Ollaan vähän reissattu maalla, ja Maija tykkää olla mukana katselemassa uusiakin paikkoja. Se oli hieman ikävää, kun teimme pitemmän lomareissun ulkomaille, enkä voinut ottaa kisua mukaan… Oli muuten ensimmäinen kerta kun oltiin erossa Maijasta kokonainen viikko! Myönnän että ikävä tuli, ja taisi tulla Maijallekin, kun hoitajan luona ei syönyt kuin nappuloita vaikka rakastaa pehmeää ruokaa.
Sekin on hassua miten on tottunut siihen että Maija on aina mukana. Jos joutuu olemaan vaikka yön poissa kotoa, luulen kuulevani Maijan kuorsausta… On jotenkin rauhoittavaa mennä illalla sänkyyn kun alkaa kuulua kovaa hurinaa ja pian kuorsausta vierestä tai Maijan omasta pedistä. Silloin tietää että kaikki on hyvin ja kaikki rakkaat kotona!
Onhan Maijalla jo ikää, ja kovasti toivotaan vuosia vieläkin lisää! Nyt on ainakin kaikki hyvin :) Terveisin, Maija ja Mervi ja kaikki Maijan ihmiset
20.12.2011 Heipä hei taas! Hyvää Joulunaikaa Maijalta! Maija on edelleen terveenä ja iloisena, odotellaan joulunviettoa taas maalla. :) Laitan nyt pari uudempaa kuvaa mukaan viime kesältä, hieman huonolaatuisia kun otettu kännykkäkameralla, ja muutenkin vaikea kuvata Maijaa, kun se ei tykkää siitä yhtään… :) Mukavaa Joulua kaikille! Maija ja perhe :)
29.6.2011 Heipä hei! Ajattelin laittaa pitkästä aikaa kuulumisia Maijalta. Maija voi todella hyvin. Olen tässä viime kevään aikana laihduttanut Maijaa ja nyt hän on ihan kissan mitoissa:) Maija on todella pirteä ja leikkii aina kovasti, välillä yksin mutta eniten tykkää leikkiä “ongella” ihmisen kanssa. Olemme viettämässä kesää maalla ja Maija nauttii auringosta ja ötököitten jahtaamisesta:) Täällä on suuri puutarha, mutta Maija viihtyy paremmin sisätiloissa. Välillä istuksii hetken portailla (valvottuna) ja kierii maassa.
Maija on pysynyt oikein terveenä ja tarkoitus olisi mennä kohtapuoliin terveystarkastukseen katsomaan että kaikki todellakin on hyvin. Ei ikinä uskoisi että tyttö on jo 16-vuotias! Täällä on myös pari kissakaveria Maijan kanssa.
On todella ihana vuosi ollut Maijan kanssa. Maija on tuonut niin paljon iloa ja onnea, ja luulen että Maija myös viihtyy! Maija on todella älykäs ja eloisa pieni tyttö! Nyt en saa ladattua uusia kuvia kun ne ovat toisella koneella kotona kaupungissa, mutta laittelen niitä kunhan kotiudun taas lähempänä syksyä.
Oikein hyvää kesää kaikille, toivottavat Maija ja Maijan perhe! :)
5.7.2010 Heipä hei! Laitan tässä kesäterveisiä Maijalta!
Ollaan Maijan kanssa käyty “lomalla” juhannuksena saaristossa ja vaikka aluksi Maija oli tietysti hermostunut että mihinköhän taas viedään… mutta viikko saarella teki oikein hyvää! Maija sai paljon itseluottamusta ja luottoa siihen että ollaan oikeasti Maijan ihmiset vaikka välillä joutuu kuljetuskoppaan. :)
Kisu sai olla hieman vapaana luonnossa ja oppi kesäkaveriltaan kollilta “kissan tapoja”. Kotiin tultuamme “karkasi” hetkeksi pihasta ja olimme jo huolissamme että ettei se nyt vaan karannut… Mutta hetken päästä Maija tuli takaisin ja toi hiiren mukanaan. :) Toi ilmeisesti ruokaa “omalle perheelleen”, tokihan kissaa oli kehuttava miten hieno metsästäjä Maija on! Sen jälkeen ei Maija olekaan enää “karannut” vaan pysyttelee omassa pihapiirissä. :)
Nämä pari kuukautta Maijan kanssa on mennyt edelleen kyllä tosi hienosti, ja kuten sanottua Maija on jo rentoutunut ja hiffannut että tää nyt on se koti, eikä joudu mihinkään muualle enää:) Olen hieman myös pitänyt pientä dieettiä Maijalle kun oli meille tullessaan hieman “pyöreähkö”:D. On kenties jo hieman laihtunutkin ja piristynyt silmissä, tykkää kovasti leikkiä hiirillä ja palloilla ja välillä ihan muutenkin vaan säntäilee itsekseen. :D Tähän mennessä vaikuttaa ainakin terveeltä ja iloiselta. Olemme hyvin iloisia Maijan olosta! Oikein mukavaa kesän jatkoa ja lomia kaikille!
Toivottaa: Maija ja Maijan perhe P.S. Ai niin, laitan vielä muutaman kesäkuvan mukaan. :)
9.5.2010 Lisätty köllimiskuvia Maijasta kodissaan
3.5.2010 Kävin hakemassa vihdoin ja viimein meidän Maijan Helsingistä 29.4. Matka oli mennyt rauhallisesti ja vaikka saavuimme kotiin vasta yöllä Maija ei tuntunut olevan kovinkaan stressaantunut. :) Heti vaan syömaan ja juomaan, tytöllä hyvä ruokahalu. :)
Eipä sitten maltettu mennä heti nukkumaankaan, kun kisu teki heti tuttavuutta, kiehnäsi ja kehräsi ja tunki jopa heti syliin leipomaan. :) Maija onkin kova leipoja ja kehrääjä, piti tässä leikata kynsiäkin, kun olivat niin terävät ja koukut, että tarttuivat joka paikkaan. Eikä kisu meinannut mitään vaikka leikkasin ne varovasti. Maija on ottanut meidän makuuhuoneen omakseen, siellä kun on kaikki kissanpuut ja pedit ja leikkikalut. :) Taitaa myös vielä kuitenkin arkailla kun ei uskalla vielä tulla olohuoneeseen ja keittiöönkin varovasti vain. Taisi tosin vapulla olla tietysti osuutta asiaan kun sattui samaan aikaan kun kisu tuli meille… Mutta uskon että kissanferomonihaihdutin on auttanut Maijaa kotiutumaan ja minunkin perässäni tulee kuitenkin kokoajan (paitsi sinne olohuoneeseen..)
Kaikenkaikkiiaan nämä muutamat päivät ovat sujuneet oikein hyvin! Kissa vaikuttaa tyytyväiseltä, vaikka pelkää vielä kovia ääniä ja jos on liikaa ihmisiä, mutta kunhan Maija tottuu paremmin uuteen kotiin niin eiköhän se tästä. :) Maija on aivan ihana ja rakastettava pieni eläkeläiskisu ja täällä taidetaan helliä ja rakastaa Maija aivan piloille. :D :D Laitan myöhemmin lisää kuulumisia ja kuviakin kunhan saan kameran toimimaan…
Kevätterveisin; Maija, Mervi, Magnus ja Wilma-orava :)
***
Leikattu naaras, noin 1 v.
Maya -kissa on noin 15-vuotias kissarouva, joka etsii itselleen rauhallista eläkekotia.
Mayan elämäntarina on seuraavalainen:
Tartossa sijaitsevan luontotalon oven taakse oli jätetty noin 15-vuotta sitten kenkälaatikko, jonka sisällä oli kolme pientä kissanpentua. Luontotalon työntekijät etsivät pennuille koteja ja kaksi niistä pääsikin ihan ikiomaan kotiin. Maya jäi kuitenkin ilman omaa kotia ehkäpä tavallisen ulkonäkönsä takia, ja niinpä siitä tuli luontotalon kissa. Se liikkui päivisin luontotalon ympäristössä ulkoillen ja myös sisällä seuraten lasten touhuja. Öisin se päivysti yövahdin kanssa ja sai nukkua lämmitetyssä talossa.
Muutama vuosi sitten luontotalo muutti pois remonttia kaipaavasta talosta ja Maya jätettiin vanhan luontotalon luokse ilman sisäänpääsyä taloon. Vanhan luontotalon ympäristössä järjestetään kuitenkin vielä useamman kerran viikossa lapsille erilaista aktiviteettiä ja luontotalon työntekijät ja muutama lähiseudun asukas veivät sille ruokaa. Maya on steriloitu ja aikaisemmin myös rokotettu säännöllisesti luontotalon puolesta.
Viime lokakuussa ilmat alkoivat käydä kylmemmiksi ja Maya pääsi Kassikaitsen väliaikaiseen hoitopaikkaan yhden perheen omakotitalon kellarikerrokseen. Siellä Maya on saanut lämmitellä ja syödä hyvin, sekä myös ulkoilla omatoimisesti kissaluukun kautta. Maya tosin on päättänyt, että sisällä lämpimässä on mukavampaa eikä ole hirveän aktiivisesti ulkona käynyt. Luonteeltaan Maya on ystävällinen ja kova kehräämään.
Muista kissoista se ei ole kovin kiinnostunut, pitää enneminkin hieman etäisyyttä ja uskoisin, että tulisi myös rauhallisen koiran kanssa juttuun. Maya on kovin rauhallinen ja vaatimaton kissa, ja sen ainoa toive lienee vielä joskus saada elää ihan ikiomassa kodissa. Maijasta peritään kulukorvaus.
video viime syksyltä vanhan luontotalon luota:
http://www.youtube.com/watch?v=MIeSdYU-oK8






