Matti (nyk. Lassi)

Lisätty sivulle: 2008-02-18

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Matti (nyk. Lassi)
29.3.2008 MATTI JA TEPPO 2 SAIVAT YHTEISEN KODIN TURUSTA KOIRAN KAVEREINA

****

KUULUMISIA omasta kodista:

2.6.2008 Pojat alkaa olemaan jo sen verran rohkeita, että aamuisin ovat meidän vieressä sängyssä ja Lassi tulee aika usein jo iltaisin kainaloon nukkumaan. Kovasti pojat leikkii palloilla ja oikeastaan kaikella mikä irti lähtee. Lassi on tainnu hiukan lihoa meillä olonsa aikana, niin ollaan alettu katsomaan ruokailuja tarkemmin, että syökö Lassi molempien ruoat… :) Mutta nyt kun ollaan laitettu iltapäivän ruoaksi kuivamuonaa ja hiukan paisutettu niitä valmiiksi, niin tuntuu, että ei tule poikien niin kovin hotkittua ja ruokaa vielä jää vähän kuppiinkin ruokailun jälkeen. Valjaat ostettiin ja niitä ollaan hiukan koitettu, mutta todettiin, ettei niiden laitosta ainakaan Leeville tule vielä aikoihin mitään. Lassille ne saatiin ihan sopuisasti, mutta eipä poika yksin viihtynyt ulkona ilman velipoikaa. :)

30.3.2008 Matti ja Teppo on hyvin alkanut kotiutumaan, mekin erotetaan ne jo toisistaan, ja kyllä mä luulen että nimet on ihan oikeinpäin, ainakin mitä luonnekuvaukseen tulee. Matti on selkeästi se joka ensin menee tutkimaan paikat ja tarkastamaan onko kaikki ok, ennen kuin Teppo seuraa perässä. Mattia olemme myös jo päässeet hiukan rapsuttelemaan, kun on itse tullut puskemaan. Ruoat nyt olemme vielä vieneet sinne missä kissat kulloinkin on, kun eivät vielä itse ole niille löytäneet, vettä käydään tosin hörppimässä jo koiran kupista.

Olohuoneessa olevan ruokapöydän alla on ilmeisesti mukavaa ja turvallista, kun siellä molemmat viettävät paljon aikaansa. Siinä on tiiviisti kuusi tuolia ympärillä, joten pojat tuntevat sen kai turvalliseksi linnoitukseksi. Yö meni hyvin, alettiin siinä jo aika pian rauhoittua nukkumaan, ja kissoilla taisi olla hyvää aikaa tutkia kämppää kun me muut nukumme. Nukuttiin muuten kaikki sopuisasti samassa huoneessa, Roope kun nukkuu aika sikeästi.

Roopelle sähistään kyllä, mutta nyt Roope saa olla jo paljon lähempänä kuin eilen, nyt ei edes puolen metrin välimatka saa sähinää aikaiseksi, kun eilen sen teki jo pelkkä näköyhteys koiraan. :) Roopelle annettin aamulla heti iso luu, jotta Roopella on mieluisaa tekemistä, eikä kissat kiinnostaisi kauheasti. Se tekikin asiansa, kissat monesti tuijottelivat hyvän välimatkan päästä Roopea, kun se touhusi luun kanssa. Pistän pari kuvaa, missä pojat leikkivät ja kun he makoilevat siellä pöydän tuolien alla. Piipittävä hiiri narun päässä on kivoin leikkikalu ikinä! Hyvin pojat uskaltaa jo leikkiä yksinään ja yhdessä! :) Pistetään kuulumisia taas, kun edistystä on tapahtunut.

****

8.3.2008 Hurmuriveljekset Matti ja Teppo ovat luonnossakin kuin kaksoset, mutta tarkemmalla tutkailulla pieniä eroja kyllä huomaa. Teppo on veljeksistä vähän reippaampi kun taas Matin mottona on “maltti on valttia”. Turussa.

18.2.2008 Veljekset Matti ja Teppo tahtoisivat kovasti yhteiseen kotiin. Veljekset ovat näin äkkiseltään kuin kaksi marjaa, mutta varmasti niistä tarkemmalla tarkastelulle erottaa kumpi on kumpi ja kun tutuksi käyvät niin näyttävät jo ihan omalta itseltään. Komeita kolleja molemmat!

Kertomus: “1 v raidalliset veljekset- kastroidut.
Erittäin ystävälliset ja kaikkia ihmisiä ja kissoja rakastavat veljekset. Kissat oli hylätty talven alussa tehtaalle. Onneksi ne eivät kuolleet kylmään ja nälkään vain pääsivät hoitokotiin. Ne ovat todella kiintyneet toinen toisiinsa ja aina yhdessä. Olisipa hyvä jos löytäisivät yhteisen kodin.”

KULUKORVAUS Matista on 100€.