Maria

Lisätty sivulle: 2011-03-21

Sukupuoli: naaras

Alkuperä: Suomi

Maria
27.3.2011 Maria muutti omaan kotiin Espooseen Fiinis-kissan kaveriksi.

***

Leikattu naarsa, kotihoidossa Helsingissä

21.3.2011 Kaunis, siro ja pienikokoinen Maria siirtyi Rekku Rescuen hoiviin Porista ja se on nyt kotihoidossa Helsingissä.

Maria, varsinainen joulun ihme, koki kovia ennen kun pääsi Porin rankkurille ja sieltä sitten Rekku Rescuen hoiviin. Isojoenrannan vanhan juna-aseman läheisyydestä ojasta löysi iltalenkillä ollut koira ison mustan matkalaukkukassin 25.12.2010. Koira ei halunnut lähteä kassin luota ja koiran omistaja, joka oli joulukylässä paikkakunnalla, vei koiran kyläpaikkaan ja tuli autolla hakemaan kassin.

Kun kassi tutkittiin, niin siellä oli täkin sisällä neljä aikuista kissaa! Kaksi arempaa nuorta kollipoikaa, yksi nuori täysin tiikeriraitainen tyttökissa (masu ihanan pilkullinen) ja yksi nuori tiikeriraitainen, valkoisin merkein oleva naaras kissa, Maria. Maria synnytti kaksi pentua Joulupäivän ja Tapaninpäivän välisenä yönä. Ja toiset kaksi vielä Tapaninpäivänä. Pennut selvisivät hengissä ja ovat jo pääseet omiin koteihin, kuten nuo muutkin Marian kanssa matkalaukusta löytyneet kissat.

Kotihoitaja kertoo: Ollaan tässä Marian kanssa tutustuttu ja onhan mukava kissa. Maria kiehnää, kehrää ja hakee hellyyttä. Maria on poikkeuksellisen kaunis kissa enkä ole nähnyt yhtä hienoa ja kiiltävää turkkia pitkään aikaan. Veikkaan että Mariasta voisi löytyä vaikka bengalinkissaa on nimittäin todella samannäköinen. Neiti on vielä aika hoikassa kunnossa mutta ruokahalusta päätellen tilanne ei ole pysyvä. Maria tulee antamaan tulevalle perheelleen rutkasti iloa, rakkautta ja silmänruokaa :)

KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, ulkoloishäädön, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun.