Mape (nyk. Maisa)

1/2012 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Mape sai kodin Helsingistä ja on hurmannut uudet omistajansa päästä varpaisiin :)

 

11.03.2018 Kuulumisia kodista:

” Meillä on ensimmäisen viikon yömaukumisten jälkeen mennyt tosi
hyvin. Maisa on kotiutunut meille, eikä enää pelkää uusia
tuttavuuksiakaan. Aluksi pitää vähän mennä sohvan alle, mutta ei
siellä kovin kauaa kuitenkaan viihdytä.

Kun ollaan ihan vaan omalla porukalla Maisa on koko ajan meidän
lähettyvillä ja nukkuu osan yöstä meidän sängyssä. Mikään
sylikissa Maisa ei ole, ja ulkona käymistä ei olla vielä kokeiltu.
Kokonaisuudessaan Maisa on kotiutunut tosi hyvin ja hurmannut meidät
molemmat, erityisesti Mikon, joka huolehtii, että Maisakin saa
ahvenfileitä ja muita kalaherkkuja kun niitä kokataan.

P.S. Juusto on edelleen herkkua, kuten kuvasta näkyy.”

***

Rauhallinen ja silittelystä nauttiva Mape etsii rauhallista aikuiskotia, tai kotia jossa lapset olisivat jo vähintään yläkouluikäisiä. Kiltti koirakaveri tai rauhallinen kissakaveri olisi Mapelle ihan okei, mutta se sopisi myös hyvin kodin ainoaksi kehruukuningattareksi.

 

Mape tuli neljän pentunsa kanssa Rekkujen hoiviin keväällä 2018.  Muutto uuteen paikkaan järkytti Mapea sen verran, että se piiloutui nojatuolin taakse parin viikon ajaksi käyden syömässä vain silloin, kun hoitaja ei ollut paikalla. Vähitellen luottamus kehittyi ja Mapesta paljastuikin erittäin mukava ja kiltti kissa, joka tykkää silittelystä!

Nykyisin Mape piiloutuu vain vieraiden ihmisten tullessa sisään. Kiltti ja rauhallinen koirakin olisi Mapelle ihan okei. Toisten kissojen kanssa Mape tulee kyllä toimeen, mutta saattaisi viihtyä hyvin kodin ainoanakin kissana. Lapsiperheen arki ei Mapen kaltaiselle rauhaa rakastavalle neidolle sovi, joten rauhallinen aikuiskoti, tai koti jossa lapset olisivat ainakin yläkouluikäisiä, olisi ensisijaisesti hakusessa.

Mape on todellinen juustofani ja juustonaksutkin katoavat parempiin suihin, jos et ole valppaana!  Mapen iltapuuhiin kuuluukin juustopalojen metsästys ja niiden avulla tytön ujouden saa voitettua nopeasti.