11.10.2019 Manuel sai uuden kodin rennon kissaherran kaverina.
13.10.2019 Kuulumisia kodista:
Manuel on asettunut hyvin taloksi. Kaikki nurkat on nuuskittu, kolot ja kiipeilypaikat tutkittu, vaikka enimmän aikaa onkin ollut oven takana omassa huoneessaan.
Ensikontaktia (kissakaveriin) on otettu ensin oven raosta nuuskimalla, mutta nyt ovat olleet myös valvotusti samassa tilassa. (Kissakaveri) on lähinnä varovaisen utelias, eikä Manukaan ole alkuhämmennyksen jälkeen enää sähähdellyt – paitsi jos (kissakaveri) haluaa käydä leikkimään hännällä. Vielä siis pidetään enimmäkseen pojat erillään toisistaan, mutta vaikuttaa jo nyt oikein hyvältä.
***
Manuel on seurallinen herra, joka etsii kotia, missä saa nauttia elämästä ainoana kissana tai rauhallisen kissakaverin kanssa.
29.9.2019
Manuel on löytökissa, jota ei koskaan kaipailtu takaisin kotiin. Rekku Rescuen sijaiskotiin Manuel on kotiutunut hyvin, ja olisi nyt aika tämän herrasmiehen löytää jo se Ihan Oma Koti loppuelämäksi.
Manuel on seurallinen kissa, joka seurailee kotihoitajaa pitkin päivää, ja aamuisin saa kotihoitajan hiuksetkin pesun Manuelin toimesta. Syliinkin tämä iso ukko hakeutuu, eikä ole niin nuukaa vaikka syli olisikin vieraan, eikä oman kotihoitajan! Manuel on myös kova poika juttelemaan huomiota hakiessaan – onneksi Manuelilla on pehmeä ääni, joten puheliaisuus ei ole paha piirre ollenkaan.
Manuel rakastaa erilaisia leikkejä, ja osaa leikkiä myös itsekseen. Leikit sujuu niin kivasti, että tuhmuuksia Manuelin ei tarvitse sitten tehdäkään, esim. kotihoitajan sohva on säilynyt ehjänä Manuelin kanssa. Uuden omistajan on oltava valmis varmistamaan, että Manuelilla on leikkimahdollisuuksia, jotta hyvä putki säilyy.
Manuel on sijaiskodissa saanut nauttia huomiosta ainoana kissana. Koska Manuel on aika rento tyyppi, voisi hän pärjätä myös rauhallisen kissakaverin kanssa.