Mansikka

s. 2022 (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

Sijainti: Suomi, Espoo (sijaiskodissa)

Varattu

Mansikka on aktiivinen ja loputtoman utelias nuori neiti, jolta eivät kujeet lopu.

5.5.2023

Mansikan lempipuuhiin kuuluu mm. verhoissa kiipeily ja kynien kantaminen paikasta toiseen. Uusia ihmisiä Mansikka vierastaa vielä jonkin verran, mutta tuttuja ihmisiä se tulee tervehtimään mielellään pienen alkutarkkailun jälkeen. Mansikka on myös erityisen kova kehräämään erityisesti kissakavereiden seurassa ja rapsutuksia saadessaan. Koska Mansikka on nuori ja sen hampaat vasta vaihtumassa, se rakastaa pureskella kaikkea kuulokkeiden sangoista pahviin. Huomiota se hakee monesti nakertamalla puhelimen reunaa. Mansikka tarvitsee seurakseen aktiivisen kissakaverin ja ihmiset, jotka jaksavat sen loputtomia kujeita. Mansikka voisi muuttaa esimerkiksi samaan kotiin kaverinsa Mustikan kanssa.

Mansikka saapui sijaiskotiin marraskuun lopussa yli 100 kissan populaatiosta. Tämän populaation kissoilla on ollut keuhkomatoa, johon myös Mansikka on saanut asianmukaisen loishäädön. Keuhkomato saattaa kuitenkin osalla kissoista jättää keuhkoihin vaurioita, jotka voivat myöhemmin aiheuttaa oireita, sekä lisätä anestesian riskejä. Nämä seikat on omassa kodissa hyvä huomioda jatkossakin. Kerromme asiasta haastattelun yhteydessä lisää.

Summary in English

Mansikka is an active and curious young cat who is looking for her forever home with cat friends to keep her entertained.

5.5.2023

Mansikka’s (=strawberry) favorite activities include climbing curtains and carrying pens from place to place. Mansikka is still somewhat scared of new people, but she is happy to greet people after some observation. Mansikka purrs very much, especially in the company of cat friends and when being petted. Since Mansikka is young and her teeth are changing, she loves to chew on everything from headphones to cardboard. She often seeks attention by nibbling on different things. Mansikka needs an active cat friend and people who can handle her shenanigans. Mansikka could, for example, move into the same house with her friend Mustikka.

Mansikka is from a large cat population and wasn’t socialized to humans or domestic cat life when she came to foster care. The cats in this population have been diagnosed with lung worm and Mansikka has received the proper treatment for this. The lung worms can, in some cases, even after treatment leave permanent damage to the lungs and this can lead to asthmatic symptoms later on. Many cats in this population have also had complications with anesthesia due to these lung worm issues.