9.3.2019 Maisy muutti omaan kotiin Helsinkiin.
***
Maisy on seurallinen ja fiksu mutta hieman stressiherkkä noin 5-vuotias kissaneiti.
28.2.2019
Maisy luovutettiin Rekku Rescuelle koska hän ei sopeutunut perheen vauva-arkeen. Maisy stressasi vauvaa kovasti, muuttui piilottelevaksi ja lopulta kävi jopa vihamieliseksi sekä kissakaveria että vauvaa kohtaan. Kaikenlaiset muutokset tuntuvat stressaavan häntä, joten hän arvostaisi rauhaisaa elämää aikuiskodissa.
Luonteeltaan Maisy on alkujännityksestä toivuttuaan hyvin seurallinen ja puhelias. Hänestä saa kaverin niin sohvalla loikoiluun, nukkumiseen kuin vessassa käymiseenkin. Hirveän villeistä leikeistä Maisy ei perusta, mutta aina välillä innostuu leikkimäänkin.
Maisy on myös fiksu kissa, hän tunnistaa mm. nimensä ja sanat “ei” ja “ruokaa”. Ruoka hänelle onkin maistunut sen verran että keskivartaloon on kertynyt hieman ylimääräistä. Tämän takia uudessa kodissa olisikin hyvä kiinnittää huomiota ruokintaan ja suosia hyvälaatuisia märkäruokia ja vältellä helposti lihottavia raksuja.