Maikki
Lisätty sivulle: 2015-06-02
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

***
Kuulumisia ja kuvia kodista:
Tytöt ovat olleet meillä nyt tasan kaksi viikkoa ja ovat kyllä olleet hurjan kiltisti. Alusta asti kaikki tarpeet on tehty omaan hiekkalaatikkoon. Silloinkin kun se toimi turvapaikkana vastaan pahaa maailmaa (se on nääs kannellinen). Nyt ei tyttöjen tarvitse enää lymytä hiekkalaatikossa, vaan lötköttelevät milloin missäkin mukavassa paikassa. TV-taso on oikein hyvä rentoutumis- ja tarkkailupaikka.
Meeri on alusta alkaen ollut rohkeampi kuin Maikki, mutta nyt roolit tuntuvat vaihtuneen. Maikki kaipaa enemmän läheisyyttä, on tullut jopa sohvalle viereen makoilemaan paijattavaksi. Maikki voisi leikkiä loputtomiin. Meeri kyllästyy vähän aikaisemmin ja menee lipaston alle lepäämään. Meeri vaikuttaa isompikokoiselta kuin Maikki, on tainnut käyttää hyväkseen Maikin alkuvaiheen arkuutta ja syönyt kaverin eväät.
Emme ole vielä päästäneet kissoja kaikkiin huoneisiin ja niiden uteliaisuus onkin loputon. Heti kun ovi avautuu, sinne on livahtamassa kaksi tutkimusmatkailijaa. Niiden poissaamiseksi ei-halutuista paikoista on onneksi takuuvarma keino: namupussin rapistelu.
Tytöt eivät anna käsitellä itseään, enkä uskalla vielä edes ajatella kynsien leikkausta. Jotta siinä joskus edes onnistuttaisiin, olen alkanut opettaa niille tassun antamista. Loputon ahneus namipaloille auttaa hyvin tässä. Yllärinä Maikki on ollut hyvin mukana, ja antaa jo kivasti pitää tassusta kiinni. Meeriä se pelottaa niin paljon, että se teeskentelee ettei edes välitä koko namipaloista ja kääntää selkänsä tai lähtee kokonaan pois. Nyt kolmantena harjoituspäivänä Meerikin on jo muutaman kerran antanut pitää tassusta.
Olemme tosi iloisia, että otimme molemmat kissat. Maikki ja Meeri hoitavat toisiaan ja leikkivät ja painivat yhdessä. Välillä ne nukkuvatkin yhdessä kasassa.
***
Leikattu naaras, noin 7 kk.
16.6.2015 Lisätty Maikille uusi kuva ja kuulumisia.
Maikki ujostelee edelleen vieraita ihmisiä ja lymyilee mieluusti piilossa vierailujen ajan, mutta hoitajan kanssa on tullut jo hyväksi tutuksi. Maikki tulee ainakin muutaman kerran päivässä hakemaan rapsutuksia ja on huomannut läppärin näppäimistöllä pötköttelyn hyväksi tavaksi saada huomiota ja hellyyttä. Maikki rakastaa narulla leikkimistä sekä painileikkejä siskon kanssa.
8.6.2015 Lisätty Maikille uusia kuvia. Maikin ja Meerin siskot ovat muuttaneet jo omiin koteihinsa. Missä olisi näillä kauniille neitokaisille oma koti? Tytöt ovat keskenään hyviä kavereita ja muuttaisivat mielellään vaikka yhdessä omaan kotiin.
2.6.2015 Maikki oli hoitopaikkaan tullessaan erittäin arka. Pikku hiljaa se on kuitenkin alkanut reipastumaan vaikka vielä vieraat ihmiset pelottavat kovasti ja se pelästyy vielä helposti, jos lähestyy sitä liian nopeasti. Tutun hoitajan kanssa se on kuitenkin rohkaistunut tekemään tuttavuutta ja rapsutuksista se on jo oppinut tykkäämään. Onpa se jopa hakeutunut itsekin rapsutuksia hakemaan!
Maikki ei tykkää olla sylissä, mutta sietää sitä sen verran että matolääkkeen saa annettua. Ruoka maistuu Maikille hyvin ja se rakastaa sulkalelulla leikkimistä! Myös kissakavereiden kanssa Maikki leikkii mielellään. Maikki etsii kotia, jossa on kärsivällisyyttä odottaa että se tulee kuorestaan ja mieluusti mukava ja reipas kissakaveri. Maikki voisi muuttaa omaan kotiin myös yhdessä siskonsa Meerin kanssa.
HUOM! Jos kiinnostuit tästä kissasta, ota yhteyttä varaajaan. Kerro mahdollisimman kattavasti itsestäsi, asumismuodostasi, perheestäsi, muista eläimistäsi, eläinkokemuksestasi, elämäntilanteestasi jne. Huomioithan myös, että kissa voi olla osa elämääsi seuraavat 15-20 vuotta. Emme luovuta kissoja vapaana ulkoileviksi.
KULUKORVAUS leikatusta kissasta on 120 €. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, perusrokotukset, tunnistemikrosirun ja kissa on leikattu. Kissa on eläinlääkärin tarkastama, ja sillä on eläinlääkärin antama virallinen terveyskortti, josta toimenpiteet käyvät ilmi. Kissan mikrosiru on rekisteröity joko Kissaliittoon tai Turvasiru-palveluun






