24.8.2020 Maikki sai oman kodin, jossa sitä hellitään ja hemmotellaan ainoana lemmikkinä.
7.9.2020
Kuulumisia uudesta kodista:
“Maikki on ollut meillä nyt reilun viikon ja on ollut ihanaa huomata, kuinka päivä päivältä Maikin luottamus meitä kohtaan kasvaa. Alkuun Maikki oli mieluiten omissa oloissaan, mutta nyt selkeästi jo hakeutuu ajoittain meidän seuraan esimerkiksi hyppäämällä sohvalle viereen, kun katsellaan telkkaria.
Maikki on ensimmäisestä yöstä lähtien nukkunut meidän kanssa samassa sängyssä joko jalkopäädyssä tai jalkojen välissä. Rapsutuksia ja silityksiä annettaessa Maikki halusi alkuun pitää katsekontaktin rapsuttajaan, mutta nyt sekään ei ole enää välttämätöntä. Kerran ollaan valjaatkin jo herkkujen avustuksella puettu päälle, ja pieni pyörähdys tehty ulkona. Se oli kyllä tosi jännittävää Maikin mielestä! Niin ja laserlelusta on kyllä tullut hitti! Iltaisin vedetäänkin kunnon ravit asunnon ympäri sitä saalistaessa.
Olemme erittäin onnellisia uudesta suloisesta perheenjäsenestä, joka on tuonut paljon väriä ja eloa arkeemme!”
***
Maikki on kiltti rouvakissa, josta saa uskollisen seuralaisen rauhallisen kotielämän viettoon.
18.7.2020
Maikki tuli Rekku Rescuelle etsimään uutta kotia edellisten omistajien elämäntilanteen muutoksen vuoksi. Maikki on luonteeltaan sosiaalinen ja viihtyy erinomaisesti kotiväen seurassa. Rouvan mielestä paras paikka onkin omien ihmisten vieressä sohvalla, silityksistä ja masurapsuista nauttien. Silittää saa hyvin pitkään, tosin rouva selkeästi ilmaisee tahtonsa pienellä näykkäisyllä, kun on aika lopettaa. Maikki rakastaa myös turkin harjausta. Sylissä Maikki ei viihdy, mutta antaa kiltisti nostella ja siirrellä itseään sekä on muutenkin helposti käsiteltävissä.
Kypsempään ikään ehtineenä kissana Maikki osaa kunnon käytöstavat: huonekaluja ei tuhota ja kasvit jätetään rauhaan. Maikki oli edellisessä kodissaan ulkokissana ja vaikka muutos sisäkissaksi on muilta osin sujunut hienosti tältä seniorirouvalta, on hän hiekkalaatikoiden suhteen tarkka. Hiekkalaatikoita tulisi olla ainakin kaksi, ja niiden tulisi olla Maikille mieluisissa, rauhallisissa paikoissa, avonaisia sekä hyvin siistejä. Sijaiskodissa Maikki teki ensi alkuun muutamaan otteeseen hutipissat, ennen kuin hiekkalaatikon katos hoksattiin poistaa. Nyt edellä mainittujen seikkojen ollessa kunnossa mitään sisäsiisteysongelmia ei ole.
Maikki arvostaa rauhallista arkea ja sille ihanteellinen koti olisikin sellainen, jossa ihmisillä on paljon aikaa kissan hellittelyyn, mutta rouva saa myös halutessaan vetäytyä omiin oloihinsa. Näin ollen Maikki ei ole pikkulapsiperheen kissa, mutta voisi tulla toimeen isompien, kissoja ymmärtävien koululaisten kanssa. Maikki on elänyt koko ikänsä kodin ainoana lemmikkinä ja mielellään viettäisi myös eläkepäivänsä siten.
Maikin uuden omistajan tulisi panostaa rouvan aktivoimiseen. Maikki ei ole kovin leikkisä taikka seikkailunhaluinen; ehkäpä hän ei ole ulkokissana kunnolla tutustunut leikkien maailmaan ja seikkailuja taas on jo tullut koettua riittävästi. Välillä Maikki saattaa innostua karkkipapereista tai narun pätkistä ja sijaiskodissa Maikin kanssa on myös aloitettu temppukoulutus. Maikki osaakin nyt antaa tassua käskystä namipalkalla. Rouva on perso herkuille, joten niiden kautta aktivointi, kuin myös uusiin asioihin totuttelu, sujuu parhaiten. Myös valjaisiin on jo hieman tutustuttu sijaiskodissa ja Maikki saattaisi hyvinkin nauttia valjasulkoilusta, kunhan valjaiden päällä pito ensin opitaan kunnolla. Myös lasitettu parveke tai ulkotarha voisivat olla mainioita virikkeitä tälle entiselle ulkokissalle.
Maikin hampaiden kunnon huomattiin eläinlääkärin tarkistuksessa olevan huono, ja rouvalle on jo tehty hammaskivenpoisto. Elokuun alussa Maikilta poistetaan vielä muutama hammas, joten muutto uuteen kotiin onnistuu aikasintaan elokuun loppupuolella, kun suu on parantunut leikkauksesta. On todennäköistä, että Maikilla on hammassyöpymää tai jokin muu hampaiden kuntoa heikentävä tila. Maikki tulee tarvitsemaan säännöllisiä hampaiden tarkistuksia asiantuntevalla eläinlääkärillä ja uuden omistajan on hyvä varautua siihen, että Maikki saattaa tarvita hammashoitoa jatkossakin.
Summary in English
Maikki is a kind senior lady, who loves to spend time with her humans. Relaxing on the sofa next to her foster carers is Maikki’s favourite pastime. Maikki also loves being petted, stroked and brushed. She doesn’t enjoy sitting in a human’s lap, but she does allow herself to be carried and handling her is quite easy.
Maikki likes a calm environment and a relaxed way of life, so she is not suitable for a family with small children. However, older kids who understand cats would probably be fine. Maikki’s new owner will need to pay attention to Maikki’s litter boxes in order to prevent her from going to the toilet outside the litter box. Maikki used to be an outside cat in her former home and it seems, that the only problem adjusting to indoor life has been with going to the toilet. She needs at least two coverless litter boxes in calm, easy access places. The toilets should also be cleaned frequently.
Maikki’s teeth were in bad condition when she arrived at Rekku Rescue and she has already had one dental appointment. She will still need some tooth extractions in the beginning of August, and therefore will be able to move to her new home in the end of August at the earliest. Maikki will need regular dental checkups and possibly some further treatment in the future.