Luukkonen (nyk. Lupin)

aikuinen (arvioitu)

Alkuperä: Suomi

30.4.2020

Ihana Lupin-herra lähti kissojen taivaaseen leukaan tulleen kasvaimen vuoksi.

***

3.11.2019 Luukkonen sai uuden kodin perheen ainoana kissana, mutta sai kaverikseen kilpikonnan! Uudeksi nimeksi Luukoselle valikoitui Lupin.

9.11.2019 kuulumisia kodista:
Lupin (entinen Luukkonen) on nyt ollut 6 päivää meillä ja yhteiselo on lähtenyt hyvin käyntiin.
Heti ensimmäisenä päivänä tuli jo syliin herkkujen ja rapsutuksien toivossa. Kovasti seuraa uusia omistajiaan uudessa kodissaan ja tykkää tulla sohvalle löhöilemään meidän kanssa. Keittiössä ja varsinkaan jääkaapilla käymiset eivät tältä herralta mene ohitse ja usein saattaa tulla jääkaapille ilmoittamaan ruuan himostaan. Pitkän turkkinsa harjaamisesta hän myös pitää ja usein purinamoottori saattaa siitä myös käynnistyä. Kilpikonnan terraario myös kovasti kiinnostaa, mutta ei sinne kuitenkaan ole hypännyt. Lupin myös tulee ovelle vastaan tervehtimään, kun omistajansa tulevat kotiin. Hoitokodissaan ei kuulemma leikkimisestä innostunut yhtään, mutta täällä lelukeppiin tutustumisen jälkeen hän on innostunut leikkimään myös pienillä leluhiirillä.
Kiitos vielä Rekku rescuelle mahdollisuudesta saada tämä ihana herra osaksi meidän pientä perhettä.

***

Luukkonen on komea hurmuriherra, joka etsii rauhallista kotia, missä saa nauttia elämästään perheen ainoana kissana.

17.10.2019 

Luukkonen on syksyn edetessä ja omaa kotiaan odotellessa vain reipastunut lisää. Kovat äänet tai vieraat eivät enää niin kovasti pelota, ja kotihoitajan vieressä on Luukkosen mielestä yöt kaikkein mukavinta viettää. Kotihoitajaa mennään myös ovelle vastaan, kun aiemmin oven käydessä mentiin piiloon. Ruoka on alkanut maistumaan aiemmin hieman nirsolle kissalle paremmin kuin hyvin. Hammasremontissakin on ehditty käydä syksyn aikana. Eli kaikki on Luukkosella aikalailla hienosti, mutta se oma koti vain edelleen puuttuu. Luukkonen olisi mainio kissa rauhalliseen aikuiseen kotiin, jossa kaivataan uskollista ja pehmoista kaveria.

17.9.2019

Luukkonen on  kodittomaksi jäänyt kollikissa. Tämä herra ei turhia elämästä stressaile, vaan mieluiten makoilee rauhallisessa sohvan nurkassa tai sängyn jalkopäässä hiljaa tuhisten. Ääntä Luukkosesta ei tosiaankaan paljon pääse, mutta joskus hento maukaisu saattaa suusta livahtaa, kun on oikein tärkeätä asiaa.

Ruokailun suhteen Luukkosen kanssa on viime aikoina tehty muutoksia. Aiemmin tämä kotiruualla kyllästetty herra on nyt alkanut kiltisti syömään kissan vartalolle paremmin sopivaa ravintoa, ihan kaikkea hän ei vielä kuitenkaan lautaselleen kelpuuta. Ruokahalu on kuitenkin enemmän kuin kohdillaan ja jääkaapin oven avautuminen jää harvoin tältä karvapallolta huomiotta. Ruokailun lisäksi Luukkonen nauttii suuresti kauniin pitkän turkkinsa harjaamisesta, jota kannattaakin harrastaa aktiivisesti; takkuja voi pitkään karvaan muodostua, vaikka Luukkonen onkin hyvin tarkka turkkinsa kunnosta ja puhtaudesta. Muutenkin täysin sisäsiisti Luukkonen on, eikä vahinkoja ole käynyt kertaakaan sijaiskotiaikana.

Tarkkaa ikää ei ole tiedossa, mutta vuosia Luukkoselle on jo jonkin verran kertynyt. Sen verran kokemus tässä katissa näkyykin, että hammasrivistö ei enää ole ihan täydellinen ja lelujen perässä juokseminen ei aiheuta riemun kurnahduksia. Hammastilanteen takia kuivaruokaa ei lautaselle ole viime aikoina eksynyt. Hampaisiin on hyvä uuden kodinkin kiinnittää huomiota, ja tarvittaessa käyttää Luukkosta hammaslääkärissä.

Ihan täysipäiväiseksi sylikissaksi tästä herrasmieshurmurista ei ole, mutta hän antaa kyllä nostaa itsensä ylös ilman ongelmia ja viihtyy ihmisen läheisyydessä rapsuteltavana vaikka tuntikaupalla.

Tulevan kodin kannalta Luukkonen viihtyisi perheessä, jossa ei muita pitkäkarvaisia ole. Perimätiedon mukaan toisten kissojen kanssa elo ei ole aina ollut ruusuilla tanssimista. Oman rauhallisen ja välillä jopa aran olemuksensa kannalta rauhaisa kotielämä sopisi hänelle parhaiten.