Lula
Lisätty sivulle: 2008-06-12
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Viro

****
KUULUMISIA omasta kodista:
6.9.2008 Lula alkaa hiljalleen tottua myös ihmisiin. Tänään (19.7.) Lula tuli itse syliin – lelun perässä tosin, mutta eihän sillä ole merkitystä. Tärkeintä on, että Lula oppii sylin olevan mukava ja turvallinen paikka. Kädetkään eivät enää pelota niin paljon kuin ennen. Aiemmin tällä viikolla Lula oli ollut omatoiminen. Meillä oli toinen aikuisista kissoistamme sairaana ja kesken kissojen ruokkimisen jouduin siivoamaan Pekun oksennukset matolta. Siinä sitten unohdin laittaa sydämen takaisin jääkaappiin ja se jäi yöksi keittiön pöydälle. Aamulla keittiöön tullessani jäljet olivat jokseenkin hurjan näköiset: verisiä raahausjälkiä ensin ruokapöydältä tuolille, tuolilta lattialle ja vielä pitkin lattiaakin. Lähes kokonaan parempiin suihin päätynyt sydän löytyi keittiön nurkasta. Lula rakastaa sydäntä niin kovasti, että oli yöllä ilmeisesti päättänyt hakea oikein kunnon aterian itselleen :)
Lula muuten pitää suunnattomasti komeroiden ja laatikoiden järjestelystä. Meillä kissat saavat osallistua kaikkeen ja perjantaina (18.7.) Lula otti mallia isoista kissoista ja osallistui komeroiden siivoukseen oikein touhukkaasti :)
Lula saapui meille 4.7. ja on alkanut kotiutua oikein hyvin. Jo ensimmäisenä päivänä Lula osoittautui herkkujen ystäväksi: kinkkua haettiin kädestä. Ensimmäinen yö meni sängyn alla nukkuessa uusien kavereiden kanssa. Lula tuli alusta asti loistavasti toimeen aikuisten kissojemme Lakun ja Pekun kanssa. Toisena päivänä Lula uskaltautui jo tutkimaan asuntoa ja leikkimään. Ruoka on koko ajan maistunut todella hyvin ja purkkiruoista suosikki on Schesirin purkit. Kuivaruoista Lula tykkää myös, etenkin Hill’sin kuivaruoat ovat maistuneet. Lauantain ja sunnuntain aikana Lula söi melkoisen määrän sydäntä ja siitä näytti tulevan oikea herkkuruoka.
Lula on aivan ihana! Mahtavampaa pentua emme olisi voineet saada. Lula on reipas, rohkea, energinen, suloinen, pörröinen… listaa voisi jatkaa loputtomiin :) Lula myös rakastaa muita kissoja ja etenkin pitkäkarvainen kotikissauroksemme Peku on Lulan idoli. Pekun perässä Lula tekee mitä vain: teroitti kynnet raapimapuuhun sekä keittiön mattoon ja hiekkalaatikolla molemmat kaivavat yhtä tarmokkaasti. Lula on myös oleskellut verkotetulla parvekkeellamme eikä pelkää lainkaan ulkoa kuuluvia ääniä. Innolla odotan milloin pääsemme kokeilemaan valjaita ensin sisätiloissa ja sitten hiljalleen myös ulkona. Lulalla on omat vaaleanpunaiset kissanpennuille tarkoitetut valjaat :) Lulalla on myös oma vaaleanpunainen ruokakuppi, jossa on kruununkuva ja lukee Princess.
Lula rakastaa leluja yli kaiken! Lula ei tiennyt mitä olisi tehnyt kun löysi valtavan kissanlelukorin olohuoneesta. Niinpä neiti päätti tyhjentää koko korin sisällön lattialle nähdäkseen mitä kaikkia leluja meillä on. Kun urakka oli tehty, neiti meni nukkumaan ja minun tehtäväkseni jäi korjata lelut takaisin koriin :) Lulan suosikkeja ovat rapisevat, kilisevät ja kolisevat lelut sekä karvaiset hiiret.
Lulalla on hauska tapa kerätä sukkia kissojemme pesiin :) Ensimmäisenä yönä Lula oli käyttänyt sukkaani myös hiekkalaatikolla tarpeiden peittämiseen. Myöskään mitkään tohvelit eivät saa olla rauhassa vaan Lula raahaa ne omiin kätköihinsä tai kissanpesiin.
*****
NAARAS, noin 2-2,5kk (kesäkuun 2008 puolivälissä) HUOM! luovutusikä 3kk
12.6.2008 Sisarukset Leif, Lula ja Lolita on löydetty lastentarhan pimeästä kellarista, mutta ovat nyt Tallinnassa kotihoidossa opettelemassa normaalin kotikissan arkea.
KULUKORVAUS kissasta on 100€. Kulukorvauksella kissa on saanut matolääkkeet, rabiesrokotuksen, perusrokotukset ja tunnistemikrosirun sekä sille on tehty sienitesti. Kissalla on oma virallinen eu-passi josta toimenpiteet käyvät ilmi.






