Luke (nyk. Lecter)

Lisätty sivulle: 2010-05-14

Sukupuoli: uros

Alkuperä: Suomi

Luke (nyk. Lecter)
11.8.2010 LUKE SAI OMAN KODIN TAMPEREELTA

****

KUULUMISIA omasta kodista:

7.9.2010 Kissanuorukainen Luke muutti elokuussa meille Tampereelle, ja uuden kodin mukana sai herra myös uuden nimen. Meillä pikkumies tunnetaan nykyisin nimellä Lecter, kavereiden kesken Leksa. Leksan lisäksi taloudessa asustaa kaksi ihmistä ja kaksi “vanhempaa” kissaa Bonnie ja Clyde. Puolentoista vuoden ikäiset sisarukset ottivat alun ihmettelyjen jälkeen Leksan erottamattomaksi osaksi porukkaa. Nyt jo syödään yhdessä, leikitään yhdessä ja nukutaan yhdessä. Välillä vanhukset jäävät sivummalta ihmettelemään rääpäleen loppumatonta energiaa, mutta kunnon unien jälkeen saa Leksakin (ainakin hetkeksi) reipasta leikkiseuraa.

Leksasta on tullut hyvin selkeästi esille kaksi ääripääpersoonallisuutta. Toisinaan (ja tälläkin hetkellä) sylissä nukkuva ja kasvoja vasten päätään puskeva Leksa muistaa aina ilmoittaa kimeästi maukumalla, jos hänet on liian pitkäksi aikaa jätetty ihan huomiotta. Ja sitten tullaankin jo vauhdilla syliin tai olkapäille kiipeilemään.

Toinen ääripää onkin sitten se pieni riiviö, joka vie laseista pillit, varastelee villasukkia (ja juoksee ympäri asuntoa sellainen suussaan, muristen) kapinoi kovaäänisesti kynsienleikkuuta ja matolääkkeitä vastaan. Kynnet pikkumies on aivan selvästi saanut käyttöä varten. Meille saavuttuaan Leksa ei ole kertaakaan näyttänyt pienintäkään arkuuden merkkiä, egoa riittää järjettömästi noin pieneen kissaan.

Leksa on hetkeäkään epäröimättä ottanut paikkansa tässä kodissa ja osana vanhojen kissojen laumaa. Erittäin ihastuneita meidän pieneen rääpäleeseen olemme, ja kyllä Leksakin vaikuttaa viihtyvän. – Jenni

****

UROS, noin 4kk (elokuun alussa 2010)/Vantaalla

30.7.2010 Luken sisaret ja veli lähtivät omiin koteihinsa ja Luke siirtyi kotihoitoon Vantaalle. Nyt kun vielä supersuloiselle ja komealle Lukelle löytyisi se ikioma rakastava koti! <3

22.7.2010 Luken sisarukset on varattu jo omiin kohteihinsa ja valmiina kotiutumaan ihan pian, joten olisi kiva jos Lukekin pääsisi samaan aikaan omaan kotiin. Kotihoitaja lähetti Lukesta kuulumisia: “Luke on erittäin kiltti ja rakastava, se on aina vieressä, tule heti vastaan kuin tulen kotiin. Ja se on tosi kaunis kisuli.”

14.5.2010 Hylätyn mielisairaalan alueella asui koditon kaunis puolipitkäkavarinen valkoinen kissa. Tämä kissa oli ollut emona jo monelle pentueelle ja pennut oli pyritty ottamaan hoitopaikkaan ja uutta kotia etsimään heti kun ne vähänkään pärjäsivät omillaan, mutta emokissa ei antanut ottaa itseään kiinni. Lopulta nyt keväällä saatiin loukutettua kiinni myös emokissa, sen oli tarkoitus päästä eläinlääkärille sterilointiin jotta sen pentutehtailu saataisiin lakkaamaan, mutta kuinka ollakaan, heti päästyään hoitoon tämä kaunotar pyöräytti maailmaan neljä valkoista pentua: Amidala, Leia, Anakin ja Luke.

Pennut olisivat valmiita lähtemään omaan kotiin luultavasti heinäkuun lopussa/elokuun alussa.
Kotihoitajan mukaan pennut ovat ihanat “pusu-musu-sylikissat”.
Emokissa steriloidaan jota se ei enää saa tehtyä lisää pentuja. Tutustu Kissoille Viis projektiin:
http://www.rekkurescue.com/elain.php?id=3575
http://www.rekkurescue.com/keskustelu/viewtopic.php?t=6917