Lisette

26.03.2019

Alkuperä: Suomi

14.7.2019 Lenna ja Lisette muuttivat yhteiseen kotiin

***

Liseten kuonoa kaunistaa kauneuspilkku Marilyn Monroen tyyliin. Vaikka pienillä kissoilla on aina kiire, malttaa Lisette joskus viivähtää myös ihmisen sylissä.

25.6.2019

Lisette syntyi Rekku Rescuen sijaiskodissa Espoossa. Sisarustensa Henrin, Howardin ja Lennan kanssa sekä Juliaana-emon huolehtivan katseen alla se on kasvanu, kaunistunut ja opetellut kotikissan tavoille. Nyt se on valmis aloittamaan uuden elämänvaiheen ja muuttamaan uuteen kotiin.

Pentueen emo on peräosin isohkosta länsisuomalaisesta kissapopulaatiosta. Sieltä on peräisin myös flunssavirus, joka aiheutti osalle pennuista silmäoireita. Nyt koko katraan silmät on hoidettu kuntoon. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että osa kissojen flunssaviruksista voi aktivoitua ja aiheuttaa oireita esimerkiksi stressin seurauksena.

Lisette ja Lenna ovat parhaat kaverit, eli etsivät ensisijaisesti yhteistä kotia. Tytöt ovat hoitokodissa tottuneet elämään lapsiperheen jäsenenä, joten he voisivat sopia myös lasten kanssa samaan talouteen.