Linda (nyk. Lina)

01.06.2018

Alkuperä: Suomi

Reipas alkukesän kissalapsi Linda päätyi Rekkujen hoiviin juuri ennen syyssateita. Tämä kissaneiti etsii kotia jossa olisi leikkisä ja nuorekas kissakaveri ja paljon leikkejä ja aktivointia. Linda sopisi hyvin myös lapsiperheen lemmikiksi. Linda asustaa tällä hetkellä sijaiskodissa Helsingissä.

25.9.2018

Linda on kovaa vauhtia kasvava, utelias ja reipas kissaneiti. Populaatiotaustastaan huolimatta ihmeellinen Linda ihastui ihmisiin parissa päivässä ja on osoittanut, että siitä tulee vielä mahtava kotikissa. Sijaiskodissa suosikkipuuhiin lukeutuvat leikit höyhenhuiskilla ja onkileluilla, sekä ihmisen rapsuteltavaksi antautuminen.

Linda on vielä ikänsäkin puolesta melkoinen rasavillikko ja tämän ihminen huomaa etenkin öiseen aikaan. Yöllisiin puuhiin lukeutuvat mm. viehkot maukukonsertit ja ovenaukaisutreenit.  Aktiivinen kissanpentu kaipaisikin ehdottomasti saman ikäluokan leikkitoveria, jonka kanssa voisi päiväsaikaan riehua ylimääräisen energian pois. Uudessa kodissa tulee olla kärsivällisyyttä ja aikaa opastaa pientä kissatyttöä kotitiikerielämän saloihin.

Rohkean ja uteliaan luonteensa puolesta Linda voisi sopia myös lapsiperheeseen. Vaikka uudet asiat ensin jännittävätkin (ja niille täytyy hieman sähistä varmuuden vuoksi), vie uteliaisuus nopeasti voiton, eikä tätä palleroa pysäytä sen jälkeen enää mikään.

Ulkoilu tuntuu  kiinnostavan Lindaa jonkin verran, ja hänessä saattaisi olla potentiaalia joko valjaslenkkeilijäksi tai tarhaulkoilijaksi.

HUOM! Lindaa ei luovuteta vapaana ulkoilevaksi.