Lilli
Lisätty sivulle: 2010-07-19
Sukupuoli: naaras
Alkuperä: Suomi

****
LILLI, naaras noin 9 viikkoa (18.7.2010)/Turussa.
Luovutusikä 12 viikkoa.
31.7.2010 Lilli on tottunut hyvin hoitopaikan tavoille ja se tulee erinomaisesti toimeen muiden kissojen ja koirien kanssa. Olisi hyvä, jos Lillin tulevassa kodissa olisi eläinkaveri tälle touhukkaalle pikkukissalle. Lilli on menossa rokotuksille 10.8, jonka jälkeen Lilli on valmis muuttamaan uuteen kotiin.
18.7.2010 Terve, olen Lilli löytökissanpentu Harjavallasta. Minusta tehtiin ilmoitus, olin ilmestynyt veljeni Lallin kanssa kehitysvammaisia hoitavan laitoksen alueelle. Olin piilossa peltien alla, josta minua etsivät henkilöt minut löysivät ja saivat minut kiinni. Minulla ei ole koskaan ollut omaa kotia.
Ensimmäisen päivän pelkäsin hoitajaani ja tärisin, mutta huomasin, että ihmiset ovatkin kiva juttu. Olen täysin kesyyntynut, tulen ensimmäisenä ihmistä vastaan ja rakastan leikkimistä. Voisin vain leikkiä ja nauttia rapsutuksista. Totun hoitopaikassani muihin kissoihin ja koiriin. Osasin heti alusta asti käyttää kissanvessaa. Minuun voi mielellään tulla tutustumaan ja leikkimään kanssani.
Minut tullaan rokottamaan ja turvasiruttamaan ennen uuteen kotiin menoa. Kulukorvaus minusta on 100 €. Uusi omistaja sitoutuu sterilisoimaan minut, kunhan tästä hieman kasvan ja tulen vain sisäkissaksi.






