Utelias Liekki etsii omaa kotia, mahdollisesti yhdessä Lieskan kanssa.
22.8.2022
Mainio Liekki etsii edelleen kotia. Liekki on reipastunut hurjasti ja kotihoitaja saakin sitä silitellä joskus enemmän ja joskus vähän vähemmän. Ja kun Liekin raja silityksiin tulee vastaan, niin hän kertoo sen läppäisemällä tassullaan. Kynsiä ei vielä Liekiltä saa kunnolla leikattua, mutta kunhan se tottuu enemmän muuhun käsittelyyn niin eiköhän kynsiäkin saa napsittua.
Liekki leikkii siskonsa lisäksi paljon itsekseen ja lemppareita on pehmopallot ja niitä kannellessa saa nauttia Liekin äänekkäästä maukumisesta.
20.5.2022
Liekki ja sen kolme karvakamua saapuivat Rekku Rescuen sijaiskotiin 19.12. yli 100 kissan populaatiosta noin neljän kuukauden iässä. Kissojen sosiaalistaminen ei populaatiossa ole ollut mahdollista, joten ensimmäiset päivät sijaiskodissa jännittivät nelikkoa kovasti. Heti ensimmäisten hoitopäivien aikana kissat pääsivät eläinlääkäriin tutkimuksiin, aliravitsemuksen, sisäloisten ja korvapunkkien vuoksi. Liekki todettiin olevan hyvin alipainoinen ja se sai antibiootin hengitystieinfektioon. Liekin pitkähkö turkki oli myös hyvin takkuinen, joten turkki ajeltiin osittain pois.
Kotihoitojakson edetessä kotihoitaja huomasi kissojen alkaneen yskiä ja lopulta niiltä löytyikin keuhkomato. Keuhkomato on nyt häädetty, mutta se on saattanut jättää keuhkoihin vaurioita. Kodin on hyvä varautua tutkituttamaan jossain kohtaa keuhkoja enemmän, jos ilmenee oireita.
Liekki on varsin mainio pienikokoinen kissaneiti, joka on hyvin utelias luonteeltaan. Se hakeutuu ihmisen läheisyyteen, nuuskii ojennettua kättä ja pyörii jaloissa, mutta koskettaminen on sille vielä turhan jännää, joten se väistää lähestyvää kättä. Leikin ja herkkujen varjolla sitä saa kumminkin jo hieman sipaista. Liekki rakastaa hippaleikkejä sisarustensa kanssa ja välillä saa kotihoitaja hypätä alta pois, kun kaverukset vetävät iltarallejaan. Rallit johtavat usein hurjiin painileikkeihin ja sitten taas juostaan. Myös kaikenlaiset huiskaleikit ja leluhiiret saa Liekin innostumaan, mutta ihan parasta on leikkiä itsekseen pehmopallon kanssa. Liekki arvostaa myös lasitettua parveketta, josta on kiva tarkkailla lintuja.
Liekki tykkää hoitopaikan aikuisista kissoista ja kiehnää ja kujertelee niille eikä luovuta, vaikka saakin vastaukseksi sähinää. Liekki etsii yhteistä kotia Lieskan kanssa eikä pitäisi pahitteeksi, jos uudessa kodissa olisi kiltti aikuinen kissakaverikin odottamassa. Liekki ja Lieska etsivät kissakokenutta rauhallista kotia, jossa osataan totuttaa Liekki sietämään ihmisen kosketusta ja käsittelyä.
Summary in English
Liekki is looking for her forever home together with Lieska.
20.5.2022
Liekki and her three friends arrived at Rekku Rescue’s foster care in December out of a population of more than 100 cats at about four months of age. Socialization of cats in the population was not possible, so the first days in the foster home were very exciting for the quartet. Immediately during the first days of treatment, the cats were admitted to the vet for examinations due to malnutrition, visceral and ear mites. Liekki was found to be very underweight and received an antibiotic for a respiratory infection. Liekki’s fluffy coat was also very tangled, so it was partially shaved off.
As the foster care period progressed, the caretaker noticed that the cats had started coughing and eventually a lungworm was found in the cats. The lungworm has now been evicted, but it may have left some damage to the lungs. It is a good idea for the home to be prepared to examine the lungs more if symptoms occur.
Liekki is a very curious cat by nature. She likes to be around people. She will sniff people’s hands and circle around them, but touching is still a little bit too scary for her. During playtime and with treats it is sometimes possible to touch her a little bit. Liekki loves to play tag with her siblings and sometimes the caretaker has to jump out of the way when the siblings show off their speed. Running around often lead to wild wrestling games and then running around again. Liekki loves toy mice and other types of toys, but the best activity in her opinion is to play with a soft ball by herself. She also loves to spend time on the balcony and watch the birds outside. Liekki absolutely loves the adult cats who live in the foster home.
Liekki is looking for her forever home together with Lieska, and it would also be a good thing if there was a nice adult cat waiting for this duo in their new home. Liekki and Lieska are looking for a cat-experienced peaceful home where Liekki can get used to tolerating human contact and handling.